Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Hamas ampui raketteja Tel Aviviin – Israel pommitti Gazaa

Räjähdyksiä Gazassa myöhään torstaina 14. maaliskuussa.

Jännitteet Israelin ja palestiinalaisten välillä kiristyivät jälleen, kun Israelin armeija kertoi perjantaina pommittaneensa Gazaa vastauksena Tel Avivia kohti aiemmin suunnattuun raketti-iskuun.

Israelin armeijan mukaan kaksi rakettia ammuttiin Gazasta kohti Tel Avivia torstai-iltana. Yksikään taho ei ilmoittautunut heti iskun tekijäksi.

Raketti-iskut Gazasta eivät ole harvinaisia, mutta kyseessä oli ensimmäinen kerta yli neljään vuoteen kun isku suunnattiin Tel Avivin kaupunkiin, uutisoi Washington Post.

Lehden mukaan kaupungin hälytyssireenit soivat ja asukkaat kertoivat kuulleensa räjähdyksiä, mutta haavoittuneista tai vahingoista ei tullut tietoa.

Tel Avivin pormestari arveli israelilaiselle televisiokanavalle, että toinen raketti ilmeisesti putosi mereen.

Israelin vastaisku vahingoitti muun muassa äärijärjestö Hamasin aseellisen siiven asemia, kertoi turvallisuuslähde Gazasta AFP:lle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE