Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Hamasin johtaja: Gazan tulitauko on jo lähellä

AFP / LEHTIKUVA / JOHN MACDOUGALL

Gazan tulitauosta ollaan pääsemässä sopimukseen, äärijärjestö Hamasin johtaja Ismail Haniya sanoo viestipalvelu Telegramissa julkaistun lausunnon mukaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Alustavaan sopimukseen kuuluu viiden päivän aselepo maan tasalla sekä rajoituksia Israelin ilmaoperaatioihin Etelä-Gazassa, kaksi neuvotteluja lähellä olevaa lähdettä kertoo uutistoimisto AFP:lle.

Vastineeksi 50-100 Hamasin ja äärijärjestö Islamilaisen jihadin ottamaa panttivankia vapautettaisiin.

Hamas otti yli 240 panttivankia hyökättyään Israeliin 7. lokakuuta.

Qatarin pääministeri Mohammed bin Abdulrahman al Thani sanoi sunnuntaina, että sopuun pääseminen oli kiinni enää käytännön yksityiskohtien hiomisesta.

Myös Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi maanantaina uskovansa, että sopimus panttivankien vapauttamiseksi on lähellä.

Yhdysvaltalaislehti Washington Post on kertonut omiin lähteisiinsä nojaten Qatarissa olevan tekeillä sopimus, joka keskeyttäisi taistelut viideksi päiväksi. Lehden mukaan tulitaukoa valvottaisiin ilmasta.

ICRC:N JOHTAJA on matkustanut Qatariin tapaamaan Hamasin johtajaa Haniyaa, komitea kertoi lausunnossa maanantaina.

Komitean johtaja Mirjana Spoljaric tapasi erikseen myös Qatarin hallinnon kanssa.

Vierailusta kerrottiin samaan aikaan, kun neuvottelijat pyrkivät pääsemään sopimukseen joidenkin Hamasin ottamien panttivankien vapauttamisesta.

Järjestö korosti vaatineensa panttivankien välitöntä vapauttamista. Sen mukaan vierailu oli osa pyrkimyksiä käydä suoria keskusteluja kaikkien osapuolten kanssa, jotta kansainvälistä humanitaarista oikeutta kunnioitettaisiin.

-  ICRC vaatii, että tiimimme saavat käydä panttivankien luona tarkastamassa heidän hyvinvointinsa ja toimittamassa lääkkeitä, ja että panttivangit saavat kommunikoida perheidensä kanssa, komitea sanoi.

-  On päästävä sopimuksiin, jotka sallivat ICRC:n suorittaa tämän työn turvallisesti.

ICRC sanoi, ettei se tiedä panttivankien sijaintia, eikä se voi väkisin tunkeutua panttivankien luokse.

Uutista päivitetty klo 7.48

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE