Hämeenlinnassa on siitä kokemuksia viime vuosikymmeneltä: Juicen laulujen ympärille kääräisty “Lemmenhotelli Mimosan hipiä” oli löysä viritys, Badding-teemainen “Paratiisi” taas onnistui kaupunginpuiston näyttämöllä varsin hyvin.

Lajityypin eräänlainen kantaisä, Jukka Virtasen Juha Vainion laulujen ympärille kirjoittama “Albatrossi ja Heiskanen” on jo suvinäyttämöiden klassikkokamaa, ja pyörii tänäkin kesänä ainakin Tampereen Viikinsaaressa. Hämeenlinnassa se on nähty jo kahdesti, ensi kerran kesällä 1993 heti Kotkan ravintola Kairon kantaesityksen jälkeen.

Albatrossi teki aikoinaan katsojaennätyksen Hämeenlinnan kaupunginpuistossa, joten siihen linjaan on luotettu myöhemminkin. Kaupunginpuiston kesäteatteritoiminnaasta vastuun 2015 ottanut näyttelijä Otto Kanervan pyörittämä tuotantoyhtiö tosin avasi viime kesänä SF-elokuvana tutulla komedialla “Syntipukki”, jonka ohjasi Mikko Kivinen. Kun tänä kesänä palattiin taas musiikkiviihteen pariin ja teemaksi otettiin Lapinlahden Linnut,  Kivinen pyydettiin – asianosaisena eli itseoikeutettuna – puikkoihin uudelleen. Hän sai käsikirjoittajakumppanikseen toisen tuon laulu- ja sketsiteattericombon perustajajäsenen, Tapio Liinojan.

Poppoon potentiaali huomattiin myös Yleissä ja se pääsi tekemään huolella rakennettuja viihdesarjoja.  Niissä nähtiin monia myöhempien aikojen klassikoiksi kohonneita sketsejä hurjasta mopojengistä alkoholi- ja ajankohtaiskysymyksiin kantaaottavaan munkkikuoroon.

Lapinlahden Linnut pisti pillit, mapit, matkalaukut ja muut instrumenttinsa pussiin vihoviimeisellä jäähyväiskiertueellaan kolme vuotta sitten.

Hämeenlinnan “Elämä janottaa” -esityksessä laulut ja sketsit herätetään taas kerran henkiin.

Kaupunkilaisjulli maalaisidyllissä

Elämä janottaa ei draamana totta vie ole huikea, vaikka kaikki tässä maailmassa tuntuisi  nykyisin olevan.

Stadilaisjulli Morgan joutuu kesänviettoon tuppukylään, jonka mahtimies Johansson järkkää hänelle töitä. Pöso kuitenkin hermostuu, kun hänen tyttärensä Ainon ja Morganin välillä alkaa olla sutinaa. Kylän junttijengin kingi on Matti, joka myös on iskenyt silmänsä luokkatoveriinsa Ainoon. Matin äiti Helena on kyläkoulun opettaja, jolla on häpeällinen salaisuus…

Tarinassa kohtaavat siis SF-elokuvat ja nurin käännetty kansansatu maalais- ja kaupunkilaishiirestä. Morganin ylimielinen kukkoilu tasaantuu maalaisrealismin ja kaikkialle yltävän Johanssonin puristusotteen armoilla. Mopojengikään ei osoita hänelle mitään kunnioitusta, vaan esittelee omia hurjuuksiaan.

Juonen punontaa seuratessa mieleen nousee, että käsikirjoittajaduolla on varmaankin ollut peruskivenä Lapinlahden lintujen biisi “Ojasta noustaan”, jossa kaupunkilaiselvistely ja maaseudun aitous törmäävät:

“Kaupunkilaispojalle on kaikki tuotu eteen / viikkorahat jo pienestä tarjottu käteen. / Vaan miten on laita maaseudun pojan, / hän lumikinoksesta on kaivanut laskuojan, pitkän ja savisen, raatanut suolta kauas jokeen. / Ja samaan aikaan tuo kaupungin herraspoika / loikkaa mahoineen rahoineen stokeen…”

Ylipäätäänkin näytelmään on poimittu henkilöhahmoja niin lauluista kuin tv-sarjan sketseistä, joista on mukana ihan suoria lainojakin. On se hurjaa, miten tv:stä tuttu munkkien resitatiivikuorokin saadaan upotetuksi suviseen kylärapsodiaan!

Lauluissa on voimaa

Vaikka Elämä janottaa on näytelmänä vain kevyttä kesähuttua, niin musiikkidramaturgiallaan se nousee monien tämän genren esitysten yläpuolelle. Ihan jo siksikin, että Lapinlahden linnut on mielestäni aina ollut musiikillisesti – ja nimenomaan sävellyksiltään – paljon enemmän kuin yhtyettä vain huumorimusiikin fakkiin änkeävät ovat halunneet antaa ymmärtää.

Laulujen sanoituksissa on paljon tarinallisuutta eikä pelkästään huumoria vaan myös koskettavuutta. Hyvää draaman pohjaa siis, vaikka se ei nyt ihan täysteholla tulekaan hyödynnetyksi.

Elämä janottaa -esityksessä on virkistävää, että hyvin kokonaisuuteen upotettuun biisikattaukseen on mahtunut muutakin kuin sitä ilmeisintä ja puhkisoitetuinta hittikamaa. “Sateet tulevat”, “Aimon virsi” tai “Hellä Ulla” tuovat sopivaa särmää soundtrackiin, josta toki löytyvät myös ne tutuimmat jutut kuten “Kyllä elämä on ihanaa”,”Se ei käy” ja “Köyhän taivas”.

Aivan parasta on, että laulut esitetään kautta linjan  raikkaasti. Ainon roolin tekevä Helena Rängman ja Mattina mopoileva Kalle Pylvänäinen vetävät erityisen komeita numeroita. Hyvin suoriutuvat sooloistaan myös tyranni Johanssonia näyttelevä Tapio Liinoja, Morganina heiluva Otto Kanerva ja Tuula Penttilä opettajan roolissa. Ja koko kahdeksanhenkinen muu kaarti, joka esittää kylän muuta väkeä.
Esityksen encoreksi saatiin vielä biisipotpuri, jossa vetäistiin siivut itse tarinassa syrjään jääneistä LL-hiteistä. “Vihtaasi on kustu” taisi silti jäädä nyt kokonaan pois. Ai ai, avainbiisejä, ja siinä olisi se Helenakin.