Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Hamiltonille viides mestaruus – valmistajien mestaruus ei ole vielä ratkennut

Hamilton otti kaiken ilon irti voitostaan.

Mercedeksen Lewis Hamilton on varmistanut formula ykkösten maailmanmestaruuden Meksikossa. Mestaruus on Hamiltonille uran viides. Hamilton oli kisassa neljäs.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Brittikuskille olisi riittänyt kisasta seitsemäskin sija. Viidellä mestaruudella Hamilton nousi argentiinalaislegenda Juan Manuel Fangion rinnalle. Saksalainen Michael Schumacher voitti urallaan seitsemän mestaruutta. Hamilton on saavuttanut neljä maailmanmestaruutta viimeisen viiden vuoden aikana.

Hamilton varmisti mestaruutensa taistellen, sillä Mercedes-auton renkaat kuluivat läpi kisan voimakkaasti.

Meksikossa voittoon pyyhälsi Red Bullin nuorukainen Max Verstappen, jolle ykköstila oli F1-uran viides. Tämän vuoden kisa noudatti viime vuoden kaavaa siinä suhteessa, että myös vuosi sitten Verstappen ajoi ykköseksi Meksikossa ja Hamilton sinetöi siellä mestaruutensa.

Toiseksi Meksikossa ehti Ferrarin Sebastian Vettel ja kolmanneksi hänen tallikaverinsa Kimi Räikkönen. Räikkönen nousi kisassa palkintopallille, kun Red Bullin Daniel Ricciardo joutui keskeyttämään vajaat kymmenen kierrosta ennen loppua.

Ricciardon auton takapäästä alkoi nousta savua, ja hänen autonsa hyytyi lopulta radan reunaan.

Mercedeksen Valtteri Bottas sijoittui viidenneksi. Valmistajien maailmanmestaruus ei vielä varmistunut, mutta se on vahvasti menossa Mercedekselle.

F1-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua Brasiliassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE