Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Hampuri pysyy punavihreässä komennossa: SPD jatkaa ennusteen mukaan selvästi suurimpana, AfD jäämässä alle äänikynnyksen

Hampurin pormestari Peter Tschentscher, SPD, juhlii vaalimenestystä.

Saksan sosiaalidemokraattinen puolue SPD näytti lauantaina säilyttävän selkeästi suurimman puolueen asemansa Hampurin kaupunkivaltion parlamentissa. Tulosennusteen mukaan SPD oli saamassa 37,5 prosenttia äänistä, vihreät 25,5 prosenttia ja kristillisdemokraatit 11,5 prosenttia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sen sijaan äärioikeistopuolue AfD näytti jäävän täpärästi alle viiden prosentin äänikynnyksen ja liberaalipuolue FDP:lläkin teki tiukkaa ylittää se.

SPD:n kannatus on romahtanut eri puolilla maata, mutta vauraassa Hampurissa puolueen ote pitää. Kaikella todennäköisyydellä Hampuri pysyy punavihreässä komennossa, jossa se on ollut vuodesta 2011.

SPD:n suosion salaisuutta on selitetty muun muassa sillä, että se on esimerkiksi ehdottanut valtavan hiilivoimalan muuttamista kaasuvoimalaksi, mikä pienentäisi sen kasvihuonekaasupäästöjä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE