Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Hänen pääministerikaudellaan Suomi ajautui lamaan ja työttömyyteen” – keskustan konkarilta lunta tupaan Stubbin komissaarihaaveille

Keskustan kansanedustaja, eduskunnan suuren valiokunnan jäsen Sirkka-Liisa Anttila muistuttaa, että kokoomuksen Alexander Stubb ei ole Suomen virallinen ehdokas pyrkiessään EU-komission seuraavaksi puheenjohtajaksi.

Demokraatti

Demokraatti

– Vaikka hän sellaista vaikutelmaa näyttää yrittävän rakentaa. Siksi hänen edellytyksiään aikanaan mahdollisesti toimia tehtävässä on voitava arvioida kriittisesti, Anttila ottaa kantaa tiedotteessaan.

Hän muistuttaa, että Suomessa on ollut tapana tukea maan virallista ehdokasta kansainvälisiin tehtäviin puoluerajojen. Anttilan mukaan tästä kannattaa pitää myös tulevaisuudessa kiinni.

Kokoomuksen Alexander Stubb on mukana eurooppalaisen oikeiston EPP:n esivaalissa, jossa puolueryhmä valitsee ehdokkaansa EU-komission johtoon.

Anttila korostaa, että EU on kulkenut monen kriisin läpi viimevuosina ja hyvää johtajuutta on todella mitattu.

– Myös seuraavalta komission puheenjohtajalta vaaditaan poikkeuksellista kykyä koota eriseurainen unioni yhteisten tavoitteiden taakse sekä toteuttaa jo sovitut uudistukset.

Anttila pohtii Stubbin edellytyksiä tältä pohjalta.

Lisää aiheesta

– Hänen pääministerikaudellaan Suomi ajautui lamaan ja työttömyyteen. Suomen asioiden hoitamisen sijaan Stubbin hallitus käytti aikansa keskinäiseen riitelyyn, sillä seurauksella, että vaalikauden päätteeksi ministerit äänestivät oman hallituksensa esityksiä vastaan eduskunnassa.

“Ovatko Stubbin näytöt poliittisesta johtajuudesta tarpeeksi uskottavia tähän tehtävään?”

Komission johtotehtävä on Anttilan mukaan todella haasteellinen.

– Siksi on perusteltua pohtia, ovatko Stubbin näytöt poliittisesta johtajuudesta tarpeeksi uskottavia tähän tehtävään. Ajat nimittäin ovat unionin kannalta tuskin helpommiksi muuttumassa.

Anttila arvioi, että Stubbin komissaarihaaveiden tiellä on myös se, että Euroopan parlamentin vaalit ovat pitämättä: “Tämä kannattaisi muistaa.”

– Ylipäätään komission puheenjohtajuuden kuuluminen eurooppalaiselle oikeistolle ei ole mikään itsestäänselvyys. EPP:n valtakaudella unioni on päinvastoin ajautunut ennennäkemättömiin ongelmiin. Halutaanko samaa lisää?

Anttila muistuttaa, että Suomen omasta, virallisesta komissaariehdokkaasta päättää puolestaan eduskuntavaalien jälkeen muodostettava hallitus seuraavan pääministerin esityksestä.

– Kun ehdokas on päätetty, häntä on syytä tukea yksituumaisesti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE