Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hanna Kosonen, kannattiko tällainen riski ottaa? – “Minä teen niin kuin meidän ryhmä päättää”

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Kuvassa oikealla keskustan kansanedustaja, ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Hanna Kosonen ja vasemmalla keskustalainen ympäristövaliokunnan jäsen Juha Sipilä.

Luonnonsuojelulaki jakoi maa- ja metsätalousvaliokunnan tapaan myös ympäristövaliokunnan luonnonsuojelulakia käsiteltäessä.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Keskusta lähti hallituksessa yhdessä sovittuja pykälämuutoksia vastustaessaan myös mietintövaliokunta ympäristövaliokunnassa opposition kelkkaan. Aiemmin sama oli tapahtunut viime viikolla maa- ja metsätalousvaliokunnassa.

Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Kosonen kommentoi asiaa tänään Demokraatille eduskunnassa.

– Valiokunnassa vihreät, vasemmistoliitto ja demarit olivat hallituksen pohjan kannalla ja keskusta kokoomus ja perussuomalaiset katsoivat tärkeäksi sen, että omaisuudensuoja varmistetaan ja sitä kautta pohjaan tuli muutoksia.

Keskustan kansanedustajat perustelivat jo maa- ja metsätalousvaliokunnassa toimintaansa sillä, että hallituksen esitys luontotyyppien suojelemisesta ei olisi kunnioittanut riittävästi maanomistajien omaisuudensuojaa.

Miksi keskusta lipesi hallituksen sovusta?

– Täällä eduskunnassa on kuultu valtava joukko asiantuntijoita. Tuli selväksi se mahdollisuus, että metsien käyttö voi vähentyä rajusti ja puukauppa tyrehtyä, jos luontotyyppiluettelot viedään asetukseen, vaikkakin ne olivat informatiiviset luonteeltaan. Uhkakuva oli kuitenkin olemassa ja sen takia lista haluttiin sieltä pois. Luonnonsuojelun määrää tai tilaa se ei muuta, mutta haluttiin varmistaa se, että omaisuus on suojattu ja sieltä tulee riittävä korvaus, jos sitä ei päästä käyttämään.

Lisää aiheesta

Eilen ympäristöjärjestöt tekivät valituksen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen hallituksen ilmastoimista katsoen, että ne eivät ole riittäviä. Valituksessaan järjestöt katsovat, että valtioneuvoston eduskunnalle antamasta ilmastovuosikertomuksesta puuttuvat lisätoimet hiilinieluvajeen korjaamiseksi.

Hanna Kosonen sanoo, että kaikki liittyy kaikkeen ympäristöpolitiikassa. Hänen mukaansa luonnonsuojelulaissa tai sen pohjaesityksessä ei ollut kuitenkaan kyse pelkästään hiilinielujen vahvistamisesta. Pääpainopiste on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen.

– Tässä laissa, joka nyt tulee salin kautta voimaan, on ekologinen kompensaatiomahdollisuus ja sen säätelyrakennelma. Tämä itse asiassa voi olla sellainen, että jos markkinat saadaan toimimaan, maanomistajat voivat sitten hankkia sitä kautta omaa suojelua valtion tukemien rahoitusten lisäksi. Näen, että tämä on parannus asiaan.

Oliko teillä eduskuntaryhmässä käsitelty valiokuntakäyttäytyminen maa- ja metsätalousvaliokunnassa ja nyt ympäristövaliokunnassa?

– Meillä oli eilisiltana linjaus, miten tullaan tämän suhteen ympäristövaliokunnassa toimimaan.

Ryhmän linjaus siis?

– Kyllä.

Oliko se yksimielinen?

– Kyllä.

Oliko maa- ja metsätalousvaliokunnassa aiemmin tiettyjen keskustalaisten sooloilua vai oliko siitäkin ryhmällä yksimielinen päätös?

– Meillä oli eilen illalla ryhmän kokous ja siinä päätettiin tämä.

Eli ei ollut päätetty ennen maa- ja metsätalousvaliokuntaa?

– (Hiljaisuus).

Jouduitteko ikävään rakoon, että sieltä (maa- ja metsätalousvaliokunnasta) lähti tavallaan lumipallo ja olette puheenjohtajana ympäristövaliokunnassa ja joudutte tekemään tällaisen manööverin?

– Minä teen niin kuin meidän ryhmä päättää, että me olemme tässä joukkueena mukana.

Olisiko oma sydän sanonut toisenlaista kantaa?

– Joukkueen mukana ollaan.

Hallituksessa vihreät on jo jarruttanut lisäbudjetista neuvottelemista, jossa keskusta haluaa maataloudelle 100 miljoonan euron paketin.

Onko turvallinen olo, että tämä (lisäbudjetti) saadaan maaliin?

– En lähde sitä spekuloimaan. Valitettavaa tästä on tietenkin se, että tässä ovat erit tahot livenneet yhteisistä sopimuksista jo aikaisemmin. Tämähän ei ole mikään ensimmäinen kerta, vaan tällainen näkymä on tavallaan luotu jo aikaisemmin ja muiden taholta.

Kannattiko tällainen riski nyt ottaa, että 100 miljoonaa maataloudelle riskeerataan luonnonsuojelulain kahden pykälän kaatamisella?

– Se jää nähtäväksi.

Pysyykö keskusta hallituksessa?

– Kyllä meillä on tarkoitus pysyä hallituksessa. Näitä irtiottoja on nähty muidenkin osalta ja hallituksessa on pysytty.

Entä vihreät?

– Sitä pitää kysyä heiltä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE