Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Harakka valmis harkitsemaan SDP:n pj-kisaan lähtöä, jos ehdokkaita on useita

SDP:n kansanedustaja Timo Harakka sanoo olevansa valmis harkitsemaan puolueen puheenjohtajakisaan lähtöä, mikäli ehdokkaita olisi useita. Hän painottaa, ettei ole haastamassa puheenjohtaja Antti Rinnettä.

Harakka on aiemmin muotoillut medialle, ettei pidä mahdollisena asetelmaa, jossa hän ja nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne olisivat puheenjohtajakisassa vastakkain.

– En ole haastamassa Antti Rinnettä, mutta jos tulee tilanne, että ehdokkaita on useita, täytyy harkita vakavasti tilannetta, Harakka sanoo STT:lle.

Rinne sanoi eilen Demokraatille, ettei ole vielä päättänyt, tavoitteleeko jatkokautta SDP:n johdossa. Harakka sanoo nyt odottavansa puheenjohtajan omaa ratkaisua.

– Mieluummin se saisi tulla ennemmin kuin myöhemmin.

Jos Rinne päättää olla hakematta jatkokautta, Harakka pitää omaa ehdokkuuttaan mahdollisena.

– Harkinta olisi varmasti aivan todellinen, jos Antti jostain syystä katsoisi, ettei halua jatkaa. Mielestäni ei ole syytä, miksi hän ei jatkaisi.

Lisää aiheesta

Harakka pitää puolueen linjaa puheenjohtajakisaa oleellisempana keskustelunaiheena.

– Mikä minun tittelini tulee jatkossa olemaan, on sivuseikka siihen nähden, että SDP voittaa vaalit.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE