Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Harakkaa patistetaan mukaan puheenjohtajakisaan: “Ei pidä odotella muita”

Toiveet kansanedustaja Timo Harakan pyrkimisestä SDP:n puheenjohtajaehdokkaaksi kiihtyvät sosiaalisessa mediassa. Helsingin sd-piirin puheenjohtajan Pilvi Torstin mielestä Harakan pitäisi ilmoittautua ehdokkaaksi “saman tien” ja avata keskustelu.

– SDP tarvitsee tuoretta näkemystä, hän perustelee.

Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.) on Torstin kansssa samaa mieltä.

– Timo Harakka on sanonut, että hän lähtee, jos joku muu lähtee. Opportunismia. Pitää lähteä, jos uskoo olevansa vaihtoehto eikä odotella muita.

Timo Harakka on toistanut kesästä lähtien, että hän voi harkita puheenjohtajaehdokkaaksi lähtemistä, jos puheenjohtaja Antti Rinteelle tulee useita haastajia.

Osoittaa johtajuutta ja ansaitsee arvostuksen.

Harakka itse kommentoi eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin päätöstä jättää puheenjohtajaehdokkuus väliin:

Lisää aiheesta

– Olen varma, että hän ajatteli ratkaisussaan puolueen parasta. Osoittaa johtajuutta ja ansaitsee arvostuksen, Harakka kirjoittaa.

Rinne ilmoitti reilu viikko sitten Hyvinkään puoluevaltuustossa halustaan hakea jatkokautta.

Haastajia ei ole vielä ilmaantunut. Julkisuudessa Harakan lisäksi ainakin kansanedustajat Tuula Haatainen ja Tytti Tuppurainen ovat todenneet harkitsevansa asiaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE