Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Harhautus” – Hjallis Harkimo sanoo sen nyt suoraan: Oikeasti pieni piiri päättää

Harry “Hjallis” Harkimo (kok.) johti opetus- ja kulttuuriministerin asettamaa työryhmää, joka esitti uusia tapoja selkeyttää valtion roolia liikuntapolitiikassa. Lopputulos luovutettiin urheiluasioista vastaavalle ministerille Sampo Terholle (sin).

Harkimo avautuu blogikirjoituksessaan yrittävänsä todella taistella, että työstä myös seuraa jotain konkreettista.

Harkimo on otsikoinut tekstinsä raflaavasti: “Työryhmä on politiikassa harhautus – niin ei tarvitsisi olla”.

“Sen olen huomannut, että ihmiset istuvat tässä maassa kaiken maailman ryhmissä ja miettivät asioita – mutta suurin osa raporteista ei johda yhtään mihinkään – tokko niitä moni edes lukee.”

“Miettikää kuinka paljon palaa aikaa hukkaan”, Harkimo parahtaa.

Yksi syy näiden työryhmien perustamiseen on myös antaa ihmisille kuva, että he saavat olla mukana päättämässä.

Harkimo epäilee, että yksi syy tälle on se, että todellisuudessa ei ole tarkoituskaan saada aikaan mitään toteuttamiskelpoisia päätöksiä ja jos niitä syntyykin, ne unohdetaan kaikessa hiljaisuudessa.

Lisää aiheesta

“Työryhmien tarkoitus on usein vain peittää se tosiasia, että yhdessä ei pystytä päättämään asioista.”

“Yksi syy näiden työryhmien perustamiseen on myös antaa ihmisille kuva, että he saavat olla mukana päättämässä. Tämä siksi, ettei vain tulisi semmoista kuvaa, että pieni piiri tekee päätökset – niin kuin todellisuudessa tapahtuu.”

Harkimo sanoo, että kokoomuksessakin on istunut monta ryhmää, jotka ovat tehneet ehdotuksia, jotka eivät johda yhtään mihinkään.

Nyt Harkimo kuitenkin toivoo, että tilanne on toinen.

“Meidän ryhmämme teki kovasti töitä ja mielestäni saimme hyviä ehdotuksia aikaisesti. Nyt onkin tärkeää, että niitä toteutetaan. Uskon, että ministeri Terho tuleekin tekemään niin ja vie suomalaista liikuntaa ja huippu-urheilua eteenpäin.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE