Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Harkimo arvostelee terveysfirmoihin siirtyneitä kokoomuslaisia: “Kysymys kuuluukin, miltä se näyttää”

Kokoomuksen kansanedustaja, liikemies Harry “Hjallis” Harkimo epäilee, ettei sote-uudistusta saada aikaiseksi.

– Sen verran hataralla pohjalla mennään. Eihän keskusta ole edes hyväksynyt valinnanvapausmallia, joka lähtee lausuntokierrokselle, Harkimo kirjoittaa Iltalehden blogissaan.

Harkimo pohtii, “ketkä tästä iänikuisesta vääntämisestä sitten hyötyvät?” Ja vastaa itse:

– Eniten yksityiset terveyspalveluyritykset, joiden arvot ovat nousseet sadoilla miljoonilla. Pääomasijoittaja EQT teki 600 miljoonaa euroa voittoa, kun Terveystalo listautui pörssiin. Siinä kyljessä monet muutkin tekivät miljoonia.

Hän ottaa esimerkiksi Pihlajalinnan, jonka arvo on myös kasvanut sadoilla miljoonilla

– Suurimpia omistajia ovat vakuutusyhtiöt ja jotkut yksityiset, joista on tullut miljonäärejä.

Ilmiselvää on, että heitä ei ole palkattu terveysalan ammattilaisina vaan poliitikkoina.

Lisää aiheesta

Harkimo arvioi, että “poliittinen sote-sekoilu on jättänyt julkisen sairaanhoidon kehittämisen puolitiehen”. Se on antanut yrityksille mahdollisuudet kehittää toimintojaan ja tehdä kauppaa kuntien ja kaupunkien kanssa.

– Monet poliitikot ovat siirtyneet näiden yritysten palvelukseen. Muistakin puolueista liikettä on ollut, mutta kokoomuslaiset ovat nousseet esimerkiksi Mehiläiseen näkyville paikoille. Syy tähän on tietysti päivän selvä: isossa yrityksessä on paljon paremmat palkat ja optiot tai muut palkkiojärjestelyt, Harkimo kirjoittaa.

Hän muistuttaa, että “tässähän sinänsä ei ole mitään laitonta”.

– Mutta kysymys kuuluukin, miltä se näyttää. Ilmiselvää on, että heitä ei ole palkattu terveysalan ammattilaisina vaan poliitikkoina, jotka voivat suhteillaan vaikutta siihen, millainen sote-uudistuksesta tulee. Jokainen ihminen saa tietysti tehdä ihan niin kuin haluaa. Itsehän he joutuvat elämään näiden asioiden kanssa.

Harkimon mielestä olisi hyvä, “jos sotesta päättävät poliitikot eivät olisi näiden yritysmaailmaan siirtyneiden ihmisten ohjailtavissa”.

– Nyt näyttää liian usein siltä, että ensin luodaan bisnesmallit ja sen jälkeen niihin sovitetaan sote-uudistus. Pihlajalinna on vähän kuin sote-uudistus pienessä koossa.

Hän huomauttaa, että on “hyvä että joku kehittää toimintojaan, kun sotea ei näytä syntyvän”.

– Nyt ainakin yritykset – omistajinaan pankit ja vakuutusyhtiöt – ovat valmiita soteen ja ovat ottaneet kaiken hyödyn irti siitä, että poliitikot tappelevat eikä sotea synny, Harkimo sivaltaa blogissaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE