Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Harkimo sai “hyvän idean” – avautuu nyt rajusti: “Liiketoimintaa keplotellaan. Tai sitten yrittäjä ei yksinkertaisesti tee mitään. Kuka siitä hyötyy?”

Kokoomuksen kansanedustaja Harry Harkimo haluaa konkurssilainsäädännön uusiksi.

“Kysyin ministeri Jari Lindströmiltä keväällä, että voinko tehdä muutosehdotuksen aiheesta. Hänen mielestään se oli hyvä idea.”

Harkimo kirjoittaa blogissaan, että nyt asia on ministeri Antti Häkkäsen pöydällä, josta pitäisi tulla uusi lakiesitys keväällä.

“Nythän asia menee niin, että konkurssin jälkeen jäät siihen kitumaan moneksi vuodeksi etkä voi tehdä mitään. Pankit ja verottaja pitävät sinua otteessaan. Seuraukset eivät ole kenenkään kannalta hyviä. Yleensä sitten syntyy bulvaaneita, joiden kautta liiketoimintaa keplotellaan. Tai sitten yrittäjä ei yksinkertaisesti tee mitään. Kuka siitä hyötyy?

Harkimon mukaan uuden lain pitäisi olla sellainen, että kun yrittäjä menee nurin, antaa hän kaiken omaisuutensa, jonka jälkeen hän voisi aloittaa uudelleen.

“Tämä ei tietenkään toteutuisi, jos takana olisi laittomuuksia tai siihen viittaavaa. Meidän on uudistettava yhteiskuntaamme, ja tämä on asia, jolle ei ole tehty mitään. Nyt pitää kiireen vilkkaa saada jotain aikaan.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE