Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Harkimo täräyttää perussuomalaisten hajoamisesta: “Voin sanoa, että vieläkään kaikkea ei ole kerrottu”

Kokoomuksen kansanedustaja Harry Harkimo uskoo, että viime kesänä tapahtuneesta perussuomalaisten kohutusta hajoamisesta on vielä uutisoitavaa.

Harkimo avautuu aiheesta blogikirjoituksessaan. Hänen mukaansa perussuomalaisten hajoamisen yhteydessä tapahtui kaikenlaista, mutta asioista kerrottiin vasta jälkeenpäin.

“Kun oli pakko eli kun jäätiin niin sanotusti kiinni. Sitten olikin pakko kertoa takakonttijuttuja niin pois päin. Ja voin sanoa, että vieläkään ei ole kaikkea kerrottu.”

Harkimon mukaan tämä on yleistä politiikassa.

“Mitä tulee politiikkaan, ihmiset saattavat uskoa mitä vain. Onhan poliitikoilla semmoinen maine, että he voivat vähän kertoa mitä sattuu. Eli poliitikot vaikuttavat itsekin omaan uskottavuuteensa.”

Harkimon mielestä suomalainen media on pääsääntöisesti luotettavaa.

“Suomessa selkeiden valeuutisten sijaan mediassa on tarkoitushakuisia juttuja – kuten Iltalehden julkaisema juttu presidentinvaalien tulosennusteesta. Sehän oli keskustalaisen nakkikioskin tekemä ennuste! En yhtään ihmettelisi, vaikka ennuste todellisuudessa olisi ennustanut Niinistölle vähän yli 50 prosentin äänisaalista, mutta jotta saataisiin toinen kierros, sitä vähän rukattiin.”

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE