Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Harkimo tylyttää blogissaan USA:n presidentinvaaleja ja ehdokkaita: “Se on ihan pimeä lähtökohta”

USA:n poliittiseen kulttuuriin kehittynyt presidentin valinta lähes pari vuotta kestävine kampanjoineen on kansanedustaja Harry “Hjallis” Harkimon (kok.) mukaan “täysin hullu”. Hän ilmoittaa kantansa Savon Sanomien blogissaan.

“Noin pitkä aika vain neljän vuoden presidenttikaudesta. Luulisi amerikkalaisten itsensäkin haluavan muuttaa sitä, mutta sellaista tuskin tapahtuu pitkään aikaan”, hän jatkaa.

Hän pitää ihmeenä, että USA:n kokoisesta maasta on löytynyt kaksi “noin huonoa ehdokasta”.

“Nyt lähtökohtana on, että yritetään valita vähemmän huono. Se on ihan pimeä lähtökohta”, Harkimo kirjoittaa Hillary Clintonista ja Donald Trumpista.

“Pakko sanoa, että uskon Trumpin voittavan – vaikka olen ihan varma, että hän lähti alun perin mukaan vain saadakseen mainostettua itseään, ohjelmiaan ja bisneksiään”, Harkimo arvelee.

“Trumpin valintaa pelkäävät ovat uhkailleet äänestäjiä kaikella mahdollisella pörssikurssien romahduksesta heinäsirkkaparviin. En usko ennustusten toteutuvan, ei Trump niin radikaaleja muutoksia saa aikaan. Mutta sitä pelkään, että Trump istuu alas Putinin kanssa ja päättää, miten maailma jaetaan molempien suurmaiden intressien mukaan. Silloin Eurooppa jää statistin osaan.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE