Musiikki

Hassisen Koneen basisti Jussi Kinnunen ryyppäsi itsensä lähelle kuolemaa: ”Mun mielestä juominen oli ihan idioottien touhua”

Muusikko ja päihdeterapeutti Jussi Kinnunen on omassa elämässä ja työssään kokenut päihteiden käytön koko kirjon. Mies kamppaili viitisentoista vuotta oman päihderiippuuvuutensa kanssa.

Nykyisin Kinnunen on raitis. Hän työskentelee päihdeterapeuttina, muutosvalmentajana ja seksualineuvojana. Hän auttaa muun muassa yhtyeitä selättämään alkoholin aiheuttamia ongelmia.

Kinnusella on vankka muusikon tausta monissa suomalasissa huippuyhtyeissä. Hassisen Kone oli 1980-luvun alussa Suomi-rockin kovimpia juttuja ja Jussi Kinnunen soitti bändissä bassoa.

Viina virtasi 1980-luvulla sekä lauluissa kuin kansankuppiloiden ja soittajien pöydissä, mutta Jussi Kinnunen vierasti päihteiden ylistystä.

– Koin olevani erilainen kuin muut, Jussi Kinnunen sanoo.

– En aluksi edes juonut paljon, koska en nähnyt siinä mitään hienoa tai ylipäätään juomisessa muutenkaan mitään glamouria. Mun mielestä juominen oli ihan idioottien touhua, mutta jotenkin sitä vaan valahti siihen samaan showhun itse.

Vähitellen Kinnusen juominen muutti pakonomaiseksi.

– Olin tuurijuoppo. Juomaputket olivat ihan poissuljettuja aluksi. Alusta lähtien mun krapulat oli todella rankkoja. Sitten joku varmaan vinkkasi, että sillä se lähtee millä se on tullutkin.

Vähitellen kerta- ja rohkaisukännääminen muuttui kahden ja kolmen päivän juopotteluiksi, sitten viikon.

Elämyksellisesti ymmärsin, että nyt mä taidan ihan oikeasti kuolla, jos en lopeta juomista.

Kinnunen alkoi käyttää amfetamiinia krapulalääkkeenä, jotta olisi selvinnyt keikoista jotenkuten kunnialla.

– Se oli kauhea kemiallinen sekametelisoppa.

Vuonna 1997 Kinnunen hän makasi Helsingin Meilahden sairaalassa – ensin leikkaussalissa ja sitten teho-osastolla.

– Mun kohdalla viimeinen havahduttaja oli se, kun elämyksellisesti ymmärsin, että nyt mä taidan ihan oikeasti kuolla, jos en lopeta juomista. Maksa, ruokatorvi ja mahalaukku olivat kaikki paukahtaneet samaan hötäkkään. Olin sitä oikeasti kyllä toivonutkin viimeisen vuoden ajan, että jumalauta kun menisi sisuskalut, niin sitten mun on pakko lopettaa juominen.

– Halusin päästä päästä viinasta eroon, mutta kun en yhtään tiennyt miten se käy.

Kinnunen pääsi uuteen ja päihteettömään elämään vähitellen kiinni Kalliolan kuntoutusklinikalla. Heräsi kiinnostus jakaa ja hyödyntää omia kokemuksia. Kinnunen aloitti päihdeterapeutin opinnot 1990-luvun lopulla.

Häpeän voima asuu meillä suomalaisilla luissa ja ytimissä.

Kinnusen mielestä alkoholisti joutuu ennemmin tai myöhemmin suorastaan shakespearelaisen valinnan äärelle.

– Haluatko jatkaa juomista vai etkö halua? Se on kuin Hamletin esittämä ollako vai eikö olla -kysymys? Juoppo voi kysyä itseltään, haluaako hän elää vai kuolla. Minulle juomisesta tuli synonyymi kuolemalle.

Kinnusen asiakkaiksi hakeutuu päihdeongelmissa mitä erilaisimpia ihmisiä vaihtelevissa elämäntilanteissa. Eiran klinikan asiakkaat ovat keskivertoa parempaa toimentulevia ja monesti myös vielä työssäkäyviä.

Sen sijaan julkisen terveydenhoidon asiakkailla ongelmat ovat usein kasaantuneet ja solmuuntuneet pidempään.

Onko asiakkailla muita yhteisiä nimittäjiä kuin viina tai muut päihteet? Kysymys saa Kinnusen mietteliääksi.

– Jokin sellainen taitaa löytyä kaikilta, että heillä ei ole enää kyky tuntea iloa ja nautintoa saati lupaa ja vapautusta kokea itsensä eheäksi ja elämänsä riittävän hyväksi.

Kinnunen laajentaa ajatustaan.

– Suomessa ei ylipäätään osata hakea ja pitää hauskaa selvin päin. Ei ole sallittua riehaantua ja hupsutella. Häpeän ja häväistyksi tulemisen pelko on melkeinpä meillä kaikilla niin stydi. Häpeän voima asuu meillä suomalaisilla luissa ja ytimissä.

Teksti: Janne Ora

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat