Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

8.3.2017 05:02 ・ Päivitetty: 8.3.2017 05:02

Havaiji haastaa Trumpin uuden maahantulokiellon

Yhdysvalloissa Havaijin osavaltio on haastamassa ensimmäisenä presidentti Donald Trumpin maanantaina antaman uudistetun maahantulokiellon. CNN:n mukaan Havaijin osavaltion lakimiehet ilmoittivat tiistaina, että he aikovat nostaa asiasta keskiviikkona oikeusjutun.

Havaiji vaatii liittovaltion tuomaria jäädyttämään väliaikaisesti maahantulokiellon, josta Trump päätti presidentin asetuksella. Samoin kävi helmikuussa Trumpin ensimmäiselle asetukselle maahantulokiellosta.

Edeltäjäänsä verrattuna lievennetty maahantulokielto estää kuuden muslimienemmistöisen maan kansalaisten tulon Yhdysvaltoihin 90 päivän ajaksi sekä kaikkien pakolaisten saapumisen maahan 120 päiväksi.

Havaijia edustaviin lakimiehiin lukeutuva Neal Katyal arvioi, että uudessa maahantulokiellossa on samat perustuslakiin liittyvät ongelmat kuin ensimmäisessäkin asetuksessa.

Sekä Trumpin uuden määräyksen vastustajat että puolustajat vaativat, että liittovaltion tuomari Havaijilla käsittelee osavaltion valituksen nopeasti. Uudistetun maahantulokiellon on määrä tulla voimaan 16. maaliskuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU