Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Havaijin piina ei ole päättymässä – uusi halkeama syöksee lisää laavaa

Yhdysvaltain Havaijin suurimmalla saarella on purkautunut jälleen lisää laavaa, kertoo muun muassa CNN. Uutiskanavan mukaan varhain sunnuntaina paikallista aikaa avautunut halkeama ja siitä syöksynyt laava aiheutti lisää evakuointeja.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kilauea-tulivuoren toukokuun alussa alkanut purkautuminen on CNN:n mukaan aiheuttanut tähän mennessä lähes 2 000 ihmisen evakuoinnin.

Viikonlopun aikana maankuoreen avautui kolme uutta halkeamaa, joista ainakin kaksi on syössyt tai pirskottanut laavaa. Kaikkiaan halkeamia on viranomaisten mukaan lähes 20.

Geologit ovat varoitelleet suuremmasta purkauksesta itse vuoren huipulta.

Laava on tuhonnut tieltään jo kymmeniä rakennuksia ja ajoneuvoja, ja evakkoon joutuneet asukkaat ovat ilmaisseet huolensa kotiensa kohtalosta. Turisteja ja muita vierailijoita on pyydetty pysymään poissa alueilta, joilla laava ja myrkkykaasut leviävät.

Perjantaina Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julisti Kilauea-tulivuoren purkautumisen katastrofiksi Havaijilla. Julistus mahdollistaa liittovaltion avun alueelle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE