Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Havainnot sudesta loppuivat

Tämä kuva ei ole pääkaupunkiseudulla havaitusta sudesta.

Helsingissä tänään aamupäivällä havaittu susi on nähty viimeksi Espoon Laajalahdessa, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisi. Poliisin mukaan viimeisin havainto sudesta on tehty noin kello yhdeltätoista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Rikoskomisario Ilmari Hallamaa kertoo, että uusia havaintoja ei ole tämän jälkeen tehty.

– Todennäköisesti se on metsikössä huilaamassa, ja pimeän tullen se osaisi toivottavasti siirtyä metsäisimmälle alueelle, Hallamaa sanoo.

Myöskään täyttä varmuutta siitä ei ole, että kyseessä olisi ollut susi. Hallamaan mukaan jos kyseessä on susi, se on todennäköisesti emon omilleen jättämä nuori yksilö, joka etsii omaa reviiriään.

Poliisin mukaan susi ei ole havaintojen perusteella lähestynyt ihmisiä tai käyttäytynyt muutoin aggressiivisesti tai vaarallisesti. Sen ei myöskään epäillä aiheuttavan vaaraa ihmiselle.

Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo seuraavansa suden liikkeitä ja käyttäytymistä sekä valvovansa sen olinpaikkaa. Tavoitteena on saada häädettyä se pois asutusalueelta.

Poliisi muistuttaa, että sutta ei tule lähestyä. Kaikki mahdolliset havainnot pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon 112.

Helsingin poliisi kertoi aamun aikana Twitterissä saaneensa useita ilmoituksia mahdollisesta sudesta, joka liikkui Pitäjänmäen kaupunginosassa Talissa.

Ilta-Sanomilla on Talissa liikkuneesta eläimestä kuvamateriaalia.

Luonnonvarakeskuksesta ja Helsingin riistanhoitoyhdistyksestä vahvistettiin Ilta-Sanomille, että kuvien perusteella kyseessä on todennäköisesti susi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE