Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“He ovat menettäneet työpaikkansa poikkeusaikana” – Demarinaiset: viruspandemia ei ole ollut sukupuolineutraali

Demarinaiset pitää hallituksen lisätalousarviopakettia välttämättömänä tukena, jotta yhteiskunta voi aloittaa jälleenrakennuksen koronaviruspandemiasta elpymiseksi.

Demokraatti

Demokraatti

Hallituksen mittavassa tukipaketissa on otettu Demarinaisten mielestä monipuolisesti huomioon niin lapsiperheet ja nuoret kuin ikäihmistenkin hyvinvointi. Lisäksi koulutuksen tukeminen liki 5000 lisäpaikalla korkeakouluihin sekä tuki toisen asteen opintoihin ovat merkittäviä toimia jälleenrakennuksessa.

– Olemme hyvillämme, että lisätalousarviossa on otettu huomioon eri ihmisryhmät ja etenkin suomalaisille monet palvelut tuottavien kuntien asema. On myös erittäin tärkeää, että jälleenrakennuksessa ja tukien jakamisessa otetaan sukupuolivaikutukset huomioon läpileikkaavasti, naisjärjestön hallitus toteaa tiedotteessa.

Demarinaisten puheenjohtaja, ministeri Tytti Tuppurainen huomauttaa siitä tosiasiasta, että koronaviruspandemia ei ole ollut sukupuolineutraali.

– Toisaalta miehet ovat olleet alttiimpia sairastumiselle, mutta etenkin työllisyyden kannalta poikkeusaika on kohdellut todella karulla tavalla naisvaltaisia aloja: suurin osa palvelualoilla työskentelevistä on nuoria naisia. He ovat menettäneet työpaikkansa poikkeusaikana.

Huhtikuussa nuorten naisten osuus työttömyystuen hakijoista nousi dramaattisesti ja he olivat suurin yksittäinen hakijaryhmä.

– Tuki palvelualoille on erittäin tärkeää, jotta työllisyyttä tuetaan tasapuolisesti, Tuppurainen korostaa.

Hän muistuttaa, että naiset ovat lisäksi olleet eturintamassa koronaviruksen torjumisessa eri julkisen sektorin tehtävissä: sosiaali- ja terveysalalla, varhaiskasvatuksessa sekä laitos- ja puhtaanapidon työntekijöinä.

– Heidän työnsä yhteiskunnan toimintojen turvaajina on ollut korvaamatonta ja haluamme, että myös jälleenrakennuksessa heidän panoksensa yhteiskunnalle otetaan huomioon.

Sukupuolitietoinen budjetointi ja vaikutusten arvioiminen on Tuppuraisen mukaan menetelmä, jolla pystytään takaamaan tukien mahdollisimman yhdenvertainen ja oikeudenmukainen jakaminen.

– Näin pystytään varmistamaan, ettei jälleenrakentamisen yhteydessä tapahdu uusia vinoumia tasa-arvon kannalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE