Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

He uskoivat somen väärää tietoa – SS: Kaappasivat viattoman turvapaikanhakijan, kyyditsivät soramontulle ja jättivät tajuttomana virumaan

Viisi siilinjärveläistä miestä kaappasi afganistanilaisen turvapaikanhakijan kylmänä syysyönä pakettiautoonsa Siilinjärven keskustassa, kuljetti noin kymmenen kilometrin päähän soramontulle Pöljälle ja pahoinpitelivät hänet tajuttomaksi, kertoo Savon Sanomat.

Miehet jättivät uhrinsa virumaan maastoon ja poistuivat. Herättyään mies pääsi vaivoin vastaanottokeskukseen.

Välikohtaus sattui Siilinjärvellä viime lokakuussa seuraavana yönä siitä, kun sosiaalisessa mediassa oli levitetty väärää tietoa joukkotappelusta Siilinjärvellä. Netissä oli virheellisesti väitetty, että turvapaikanhakijat olivat pahoinpidelleet naisia paikallisessa ravintolassa.

Seuraavana yönä tapaukseen liittymätön turvapaikanhakija oli liikkeellä polkupyörällä Siilinjärven keskustassa. Autossa olleet miehet kaappasivat hänet mukaansa. Kun poliisi tavoitti epäillyt miehet kuulusteluihin pari viikkoa myöhemmin, he myönsivät tapahtumat pääpiirteittäin, mutta selittelivät asiaa eri tavoin.

Lisäksi miehellä oli näkyviä viiltohaavoja ja mustelmia kasvoissaan ja kehossaan. Poliisit olivat kuvanneet ne seuraavana päivänä ja miestä oli käytetty myös sairaalassa.

– Miehen ottaminen autoon saattoi liittyä siihen tappeluun. En tiedä, oliko tämä mies osallisena siihen joukkotappeluun. Täytyy toki mainita, että olin tapahtuma-aikaan humalassa, joten en osaa ihan tarkkaan kertoa motiiveistamme, yksi syytetyistä kertoi kuulusteluissa Savon Sanomien mukaan.

– En ole rasisti, mutta kyllähän se vähän ärsyttää, että Suomessa on paljon turvapaikanhakijoita, jotka eivät oikeasti ole turvapaikkaa vailla. Turvapaikanhakijoiden aiheuttamat kustannukset menee kuitenkin meidän työssäkäyvien suomalaisten tilipussista, yksi syytetyistä selitti.

Lisää aiheesta

Tosin viiden miehen porukasta osa eli Savon Sanomien mukaan itsekin yhteiskunnan rahoilla eli he kaikki eivät olleet työssä käyvää väkeä. Porukka oli vuosina 1978-1996-syntyneitä paikallisia suomalaismiehiä, jotka olivat olleet rilluttelemassa jo päivällä.

Syyttäjä vaatii miehille tuomioita vapaudenriistosta. Oikeus antaa tuomionsa miehille tällä viikolla.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE