Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Heikki Salo on kuollut – tunnettu asianajaja muistetaan muun muassa ensimmäisen hivin tahallista tartuttamista koskeneesta jutusta

Asianajaja Heikki Salo on kuollut 8. kesäkuuta Helsingissä. Hän oli 71-vuotias. Kuoleman vahvistaa STT:lle Salon läheinen työtoveri ja perheystävä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Salo tunnetaan useista paljon julkisuutta saaneista oikeusjutuista. Niihin lukeutuivat esimerkiksi poliisin aseenkäyttöä koskenut Mikkelin panttivankidraaman oikeuskäsittely, ensimmäinen hivin tahallista tartuttamista koskenut juttu, niin sanottujen kettutyttöjen oikeudenkäynti sekä monet julkisuuden henkilöitä koskeneet jutut.

Salo perehtyi erityisesti perhe- ja jäämistöoikeuteen, rikosoikeuteen sekä mediaan liittyvään juridiikkaan. Hän esimerkiksi vei useita sananvapauteen ja mediaan liittyviä juttuja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Salon kuolemasta kertoi aiemmin Iltalehti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE