Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Heikko ulkopolitiikka johtanut Venäjän aggressiivisuuteen” – Kainen ja Pencen väittely äityi kiivaaksi sananvaihdoksi

Varapresidenttiehdokkaat demokraattien Tim Kaine (vasemmalla) ja republikaanien Mike Pence.

Yhdysvaltojen varapresidenttiehdokkaat, demokraattien Tim Kaine ja republikaanien Mike Pence kohtasivat toisensa varapresidenttiehdokkaiden ainoassa televisioväittelyssä varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa.

Väittelystä ennakoitiin tylsintä ja asiapitoisinta varapresidenttien väittelyä pitkään aikaan, sillä sekä Kainea että Penceä on pidetty värittöminä persoonina verrattuna puolueiden presidenttiehdokkaisiin.

Väittely kaksikon välillä kiihtyi kuitenkin nopeasti kiivaaseen sananvaihtoon. Kaksikko joutui muun muassa vastaamaan kysymykseen puolueiden suunnitelmista kohentaa Yhdysvaltojen taloutta.

Molempien puolueiden taloussuunnitelman on kritisoitu vain syventävän maan velkaa. Pence vetosi odotetusti veroleikkauksiin.

Kaine puolestaan painotti työllisyyden lisäämisen kohentavan maan taloutta. Kaine hyökkäsi republikaaneja vastaan vertaamalla republikaanien taloussuunnitelmaa “olet erotettu” -ohjelmaksi ja kutsui demokraattien suunnitelmaa “olet työllistetty” -ohjelmaksi. Pence vuorostaan haukkui Kainen hyökkäykset kuluneiksi.

Koko väittelyn jatkunut piikittely keskittyi erityisesti presidenttiehdokkaisiin. Kaine muun muassa sanoi ajatuksen Donald Trumpista puolustusvoiman ylipäällikkönä pelästyttävän hengiltä. Hän sanoi Trumpin laittavan itsensä aina muiden edelle.

Pence puolestaan syytti väittelyn aikana useaan kertaan demokraattien kampanjan perustuvan loukkauksille.

Lisää aiheesta

Kysymys Syyriasta ja humanitaarisesta kriisistä Aleppossa sai puolestaan Pencen syyttämään Hillary Clintonia ja presidentti Barack Obamaa Venäjän aggressiivisuudesta. Pencen mukaan heikko ulkopolitiikka on johtanut tilanteeseen, jossa Venäjän kanssa ollaan nyt.

Kaine nosti esiin Donald Trumpin ylistävät sanat Venäjän presidentti Vladimir Putinista ja kampanjan liitokset Venäjään. Pence kuitenkin väisti toistamiseen kommentoimasta Trumpin myötämielisiä kommentteja Putinista.

Yhdysvaltalaismedioissa ja sosiaalisessa mediassa annetuissa ensiarvioissa Kainen ja Pencen väittelyä pidettiin vaikeasti seurattavana ja polveilevana. Lisäksi kaksikkoa kritisoitiin siitä, että he jättivät vastaamasta heille esitettyihin suoriin kysymyksiin.

Aamun suomalaisten asiantuntijoiden ensiarvioiden mukaan republikaanien Mike Pence selviytyi väittelyssä Tim Kainea paremmin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE