Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Heinäluoma ärähtää: “Elinkeinoministerin toivoisi ymmärtävän” – Lintilä kuvaili Helsingin energiaratkaisuja “oudoiksi”

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) syyttää Helsinkiä kaukolämmön hinnankorotuksista. Helsingin valtuuston sd-ryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma huomauttaa ministerille, että polttoaineiden hinta riippuu aivan muista asioista kuin Helsingin kaupungista.

Demokraatti

Demokraatti

Helsingin kaupungin energiayhtiö Helen ilmoitti elokuun lopussa 30 prosentin korotuksista kaukolämmön hintaan.

Ilta-Sanomat kysyi Lintilältä, miten hallitus voi vaikuttaa energian hintoihin, jotta kansalaiset eivät kohtaisi jättimäisiä hinnankorotuksia.

– Ennemmin pitää kysyä, mitä Helsingin kaupunki voisi tehdä? Muut kaupungit ovat pyrkineet määrätietoisesti eroon fossiilisesta polttoaineesta. Kivihiili on kielletty polttoaine vuodesta 2029 lähtien, mutta Helsingin kaupunki käyttää kivihiiltä. Jos he olisivat tehneet ratkaisuja, joita he nyt suunnittelivat, heillä ei olisi ollut tätä tarvetta, Lintilä kommentoi lehdelle.

Hänen mukaansa Helsinki ei voi työntää tekemättä tehtyjä päätöksiä hallituksen syyksi.

– Kannattaa katsoa sinne kaupungintalon sisälle, Lintilä sanoi ja kuvaili IS:lle Helsingin ratkaisuja ”oudoiksi”.

Helsingin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma muistuttaa, että Lintilä itse sanoi tänä syksynä eduskunnan istuntosalissa ajavansa biotalouden asiaa.

– Puun polttamisen lisäämistä ei hyvällä tahdollakaan voi pitää tulevaisuuden innovatiivisena teknologiaratkaisuna. Siihen nopea irtaantuminen kivihiilestä kuitenkin herkästi johtaa. Polttoaineiden, erityisesti maakaasun hinta riippuu aivan muista asioista kuin Helsingin kaupungista, hän toteaa Facebookissa.

“Tämä on Suomi ja elämme markkinataloudessa.”

Heinäluoma huomauttaa, että jos keskusta haluaisi helpottaa sähkömarkkinoiden tilannetta, se edistäisi merituulivoimalaitoksen rakentamista.

– Se voisi tehdä sitä kehottamalla puolustusvoimat neuvottelemaan tutka-asioista. Nyt keskusteluyhteyttä puolustusvoimien ja tuulivoimakehittäjien kesken ei ole.

Heinäluoman mukaan kaukolämmön hinta laskee aikanaan, viimeistään investointien myötä. Nykyinen tilanne osoittaa hänestä sen, että EU-päästökauppa toimii. Se ohjaa irtautumaan pois fossiilisista.

– Elinkeinoministerin toivoisi ymmärtävän, että Helen toimii avoimesti kilpailuilla markkinoilla, eivätkä poliitikot päätä energian hinnoista. Tämä on Suomi ja elämme markkinataloudessa.

Heinäluoman toiveena on, että hallituksen elinkeinoministerinä toimiva Lintilä virkistäisi muistiaan, mitä tulee kilpailulainsäädäntöön ja määräävään markkina-asemaan.

– Jos tilanteeseen olisi helppoja ratkaisuja, ne olisi jo otettu käyttöön. On kuitenkin erinomainen tieto, että Helen pyrkii etuajassa hiilineutraaliksi. Se on sekä ilmaston että helsinkiläisten etu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE