Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Heinäluoma ei yllättynyt voittajasta: Kaikki pyöri Trumpin ympärillä – jopa demokraattien puoluekokouksessa

Eero Heinäluoma (sd.) ei yllättynyt Donald Trumpin voitosta.

Kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.) ei yllättynyt USA:n vaalivoittajasta: kaikki pyöri ehdokas Donald Trumpin ympärillä. Yhdysvaltain politiikan konkarituntija kuuntelee New Yorkin hotellihuoneessaan televisiosta Trumpin voitonjuhlia samalla kun vastaa Demokraatti.fi:n kysymyksiin. Aamuyö on käsillä, Helsingissä koittaa päivä. Ja sama ohjelma pyörii suorana haastattelijankin tv:ssä.

— Lyhyen ajan sisällä vierailin USA:ssa kolme kertaa. Jopa demokraattien puoluekonventissa kaikki pyöri Trumpin ympärillä, Heinäluoma sanoo.

Heinäluoman mukaan kansan muutoksenhalu oli niin voimakas, että se kantoi Trumpin voittoon.

— Vaikka Hillary Clintonin teemat hyväksyttiin, häntä ei hyväksytty henkilönä. Haluttiin muutos, Heinäluoma sanoo.

Hän pureutuu analyysissään myös tutkimuslaitoksiin, jotka menivät järjestään metsään vaalien tulosta ennakoidessaan. – Ne myös olivat vaalien häviäjiä. Eivät kyenneet ennustamaan Trumpin voittoa.

— Mutta kyllä tässä jälkijäristyksiä seuraa niin Yhdysvalloissa kuin maailmallakin. Trumpin kampanjassa mm. käytettiin totuutta erittäin sääteliäästi, Heinäluoma sanoo.

Trumpilla iso työlista

Lisää aiheesta

Hänen mukaansa Trumpin työlista on iso, mutta ohjelma sen toteuttamiseksi puuttuu.

— Kauppasopimukset, muuri Meksikon rajalle, työpaikkojen palauttaminen niitä menettäneille vanhoille teollisuuspaikkakunnille, iso investointiohjelma ja velan lyhennys. On siinä töitä yhden miehen nelivuotiskaudelle, Heinäluoma summaa.

Ulkopolitiikassa Trump lupasi pitää USA:n edun aina ensimmäisenä.

— Trumpin mukaan USA:n ei tule olla aina ensimmäisenä joka paikassa. Omat asiat ensin.

Venäjän politiikassa Trump hakee uusia ratkaisuja mm. Syyriassa ja Ukrainassa. – Ja jos Venäjän ja USA:n välit paranevat, kuten on ennustettu, sillä on vaikutuksia Suomeen.

Entäs Suomi sitten? Maallamme on Heinäluoman mukaan  riskejä, jos Trump toteuttaa ajatuksensa kasvattaa protektionismia. Naton suhteen Heinäluoma ei näe minkään oven sulkeutuneen sen paremmin kuin avautuneenkaan.

— Suomen tulee hoitaa omat asiansa. Nato jatkaa ennallaan, Heinäluoma uskoo.

Trumpin voiton takana Heinäluoma näkee valkoisen työväenluokan. Se siirtyi Trumpin kannalle, joka lupasi heille työpaikkoja.

— Trumpin lupauksiin haluttiin uskoa, Heinäluoma sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE