Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Heinäluoma huolestui: Sodan uhka USA:n ja Pohjois-Korean välillä on todellinen – “Suurempi kuin Kuuban ohjuskriisi”

Yhdysvaltain ydinpommin koeräjäytys Nevadassa 1950-luvulla.

Kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.) on huolestunut Pohjois-Korean ja USA:n välisen sodanuhan jatkuvasta kasvusta.

Hän tviittasi sunnuntaina kahteenkin otteeseen huolestuneisuutensa USA:n Donald Trumpin ja Pohjois-Korean koko ajan kovenevasta kielenkäytöstä.

Heinäluoma osallistui parisen viikkoa sitten YK:n yleiskokouksen yhteydessä järjestettyyn Sosialistisen Internationaalin kokoukseen. Siellä oli käynyt ilmi, että sekä USA ja Pohjois-Korea pitävät sotaa todennäköisempänä vaihtoehtona kuin diplomaattista ratkaisua.

Eero Heinäluoman tviitit sunnuntailta.

Trump mm. tviittasi sunnuntaina ulkoministerilleen Rex Stillertonille, että diplomatia on ajahukkaa. Toisessa tviitissään Trump pyysi Rexiä säästämään voimiaan, koska “teemme, mitä pitää”.

SI hakee Heinäluoman mukaan diplomaattista ratkaisua Australian entisen pääministeri Kevin Ruddin johdolla. Mutta ei hyvältä näytä.

– Tämä vaikuttaa jo suuremmalta kuin oli Kuuban ohjuskriisi Neuvostoliitton ja USA:n välillä 1960-luvulla, Heinäluoma arvioi.

Silloin kahden suurvallan välinen ydinsota vältettiin joidenkin mielestä vain hiuksenhienosti.

– Nykyiset ydinaseet ovat vaan sellaisia, että se tietäisi välittömästi miljoonien ihmisten kuolemaa Korean niemimaalla. Eivätkä vaikutukset olisi lainkaan alueellisia. Ydinlaskeuma pölypilvineen saattaisi olla koko maapallon laajuinen, Heinäluoma sanoo.

– Tämä kyllä huutaa kansainvälisen yhteisön väliintuloa.

Heinäluoma pitää ongelmana, ettei Pohjois-Korean sisälle voida nähdä.

– Emme tiedä sitäkään, mitkä vaikuttimet ohjaavat Kim Jong-unia, Heinäluoma sanoi.

Hänen mukaansa ratkaisu saattaa löytyä siitä, että Pohjois-Korea luopuu ydinaseistaan ja niiden testaamisesta ja samalla taataan, ettei Pohjois-Korean valtiollinen itsenäisyys ole uhattuna.

Vaikka Kiinakin painostaa nyt kaupallisesti Pohjois-Koreaa kaikin tavoin, niin suuremmat vaikutukset nähtäneen Heinäluoman mukaan vasta ensi vuonna.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE