Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Heinäluoma ihmeissään poliisin uudesta ohjeesta: ”Johtaisi melkoiseen laskutusviidakkoon”

Jukka-Pekka Flander
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma.

SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma kertoo tiedotteessaan, että Poliisihallitus on tehnyt uuden linjauksen, jonka mukaan poliisin virka-apu on maksullista kuntien sosiaalitoimelle lokakuun alusta.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

– On ymmärrettävää, että virka-apu kuormittaa poliisia paljon. Tehtäviä on useita kymmeniä tuhansia vuosittain. Virka-avun maksullisuus ei kuitenkaan vähentäisi tehtävien määrää vaan johtaisi melkoiseen laskutusviidakkoon, Heinäluoma sanoo tiedotteessaan.

Heinäluoma muistuttaa, että poliisin virka-apu on keskeisessä roolissa esimerkiksi lastensuojelussa.

– Uudistus kuormittaisi kuntien sosiaaliviranomaisia paitsi rahallisesti, myös lisääntyvän byrokratian kannalta.

– Tämä ei ole tarkoituksenmukaista. Toivonkin, että ministeri Ohisalo (vihr.) korjaa epäkohdan, jotta poliisin virka-apu pysyisi jatkossakin maksuttomana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Marja Luumi

Työmarkkinat
26.10.2020
”Uho tuntuu jatkuvan, tämä on aivan absurdi ajatus” – Paperiliiton Vanhala ihmettelee Metsäteollisuuden Hollménin puheita ”tyhjältä paperilta” lähtemisestä
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE