Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Heinäluoma IL:lle: Urpilaisen presidenttiehdokkuus nousee esiin SDP:n puoluekokouksessa

Kollegat tervehtivät sydämellisesti vanhempainvapaalta eduskuntaan palannutta Jutta Urpilaista, kun eduskunta aloitti keskiviikkona kevätistuntokautensa.

– Seison mielelläni Urpilaisen takana, jos hän suostuu lähtemään SDP:n presidenttiehdokkaaksi, kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.) sanoo Iltalehdelle.

– Asia nousee esiin varmasti viikonloppuna SDP:n puoluekokouksessa, hän uskoo.

Heinäluoma pitää Jutta Urpilaisen vahvutena ulko- ja turvallisuuspoliittista kokemusta ja sitä, että hän on tottunut toimimaan kovissa paikoissa.

SDP:n puoluekokous on tulevana viikonloppuna (3.-5.2.) Lahdessa.

Demokraatti uutisoi viime juhannuksen alla (21.6.2016), että Urpilainen harkitsee vakavasti SDP:n presidenttiehdokkuutta.

Asia tuli ajankohtaiseksi, kun Demarinuoret nostivat Urpilaisen ehdokkuuden julkisuuteen loppukeväästä.

Urpilainen kertoi saaneensa aiheesta aiemminkin yhteenottoja eri puolelta Suomea.

– Mietin asiaa. Rauhasta, kestävästä kehityksestä ja Euroopan tulevaisuudesta olisi tärkeää keskustella vaaleissa. Tässä on kuitenkin monta asiaa pohdittavana eikä vähiten uuden elämäntilanteeni takia, Urpilainen sanoi tuolloin.

Hän viittasi perheen keväällä Kolumbiasta adoptoimaan poikaan.

Mitään päätöksiä ei ole vielä tehty.

Lisää aiheesta

Myös SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on toivonut, että Urpilainen tavoittelee SDP:n presidenttiehdokkuutta vuoden 2018 vaaleissa.

Rinteen mukaan useampi henkilö harkitsee SDP:ssä ehdokkuutta, mutta erityisesti hän toivoo, että Urpilainen lähtisi sitä tavoittelemaan.

– Jutta Urpilainen on erittäin laaja-alainen, osaava henkilö, jolla on hyvät mahdollisuudet tulla valituksi Suomen tasavallan presidentiksi, Rinne sanoi 20. kesäkuuta MTV Uutisille.

Jutta Urpilainen palasi vanhempainvapaalta eduskuntaan eilen. Presidenttiehdokkuus on yhä pohdinnassa.

– Mutta mitään päätöksiä ei ole vielä tehty, hän totesi Demokraatille  eduskunnassa keskiviikkona.

Jutta Urpilainen toimi SDP:n puheenjohtajana vuosina 2008–2014 ja valtiovarainministerinä Jyrki Kataisen (kok.) johtamassa hallituksessa 2011–2014.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE