Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Heinäluoma maahanmuuttoehdotuksesta: “Herää kysymys, onko komissio todella sitä mieltä”

Kananedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).

Euroopan unionin komissio julkisti oman ehdotuksensa EU:n yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan uudistamiseksi.

Demokraatti

Demokraatti

SDP:n kansanedustaja, hallintovaliokunnan jäsen Eveliina Heinäluoma pitää avausta ennen kaikkea aloituksena vaikealle keskustelulle unionin tulevaisuuden kannalta tärkeästä aiheesta. Itse paketin Heinäluoma katsoo pitävän sisällään sekä kannatettavia että ongelmallisia asioita.

– Lähtökohtaisesti on myönteistä, että komissio yrittää ratkaista EU:n ikuisuusongelmaa yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan puuttumisesta. Asiastahan on puhuttu jo vuosikymmenien ajan. Näkemyserot unionin sisällä ovat kuitenkin tällä hetkellä aika kaukana toisistaan, ja kompromissin löytäminen tulee viemään aikaa. Siksi pidän komission ehdotusta ennen kaikkea aloituksena vaikealle keskustelulle unionin tulevaisuuden kannalta tärkeästä aiheesta, Heinäluoma toteaa tiedotteessaan.

Heinäluoma muistuttaa, että yhteisen maahanmuuttopolitiikan puuttuminen tarkoittaa haasteiden jatkumista ja hallitsematonta maahanmuuttoa unionin alueella.

Hän toteaa, että jo sisäministeri Kari Rajamäen (sd.) aikana Suomi teki aloitteen, jossa yksilön oikeusturvaa haluttiin vahvistaa takaamalla yhdenmukaiset ja entistä nopeammat menettelyt päätettäessä oikeudesta oleskella EU:n alueella. Suomen tavoitteena oli myös laajentaa yhteisvastuuta rajavalvonta-, maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikassa. Ehdotuksen mukaan rekisteröinnin perusteella oli tarkoitus maksaa yhteisön varoista merkittävä osuus käsittelyprosessin kustannuksista mukaan lukien oleskeluluvan myöntäminen tai henkilön palauttaminen lähtömaahan.

– Kuten komission alustavat ehdotukset usein, myös nyt ehdotettu maahanmuuttopaketti pitää sisällään sekä kannatettavia että ongelmallisia asioita. Myönteisenä pidän sitä, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautuksia halutaan tehostaa. Myös ulkorajojen vahvistaminen ja jo EU:n ulkorajalla tapahtuva pakollinen tarkastusprosessi, esimerkiksi henkilöllisyyden varmistamiseksi, ovat kannatettavia ehdotuksia.

Heinäluoma pitää esityksen suurimpana heikkoutena unionin Dublin-menettelystä luopumista. Hän painottaa, että menettelystä ei pidä luopua kevyin perustein. Tähän asti Dublin menettely on ollut EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan perusta, josta myös monet jäsenvaltiot ovat halunneet pitää kiinni.

– En lähtisi kevyin perustein luopumaan Dublin-menettelystä. Asetuksen taustalla on hyvä ajatus siitä, että turvapaikkahakemukset käsitellään vain yhdessä maassa, johon hakija on saapunut ensimmäisenä. Herää kysymys, onko komissio todella sitä mieltä, että kaikki voitava on jo tehty Dublin-menettelyn kehittämiseksi?, Heinäluoma kysyy.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE