Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Videot

Heinäluoma – Maailma minuutissa: “Miksiköhän RKP vaatii perintöveron poistoa?”

Kansanedustaja Eero Heinäluoma pureutuu viikon blogissaan perintöveroon. Täysistunnon käsittelyyn on tulossa jälleen uusi kansalaisaloite, jossa esitetään perintöveron poistamista.

TOPI JUGA

Demokraatti

Heinäluoma muistuttaa, että RKP on ainoa puolue, jonka vaasalainen aktiivi on itseasiassa myös koko kansalaisaloitteen taustalla, joka kannattaa yksiselitteisesti perintöveron poistoa.

– Niin, miksiköhän RKP vaatii perintöveron poistoa, hän pohtii ääneen.

Heinäluoma kuitenkin katsoo itse, että perintöveron poistamisen sijaan kannattaisi miettiä koko verojärjestelmän kehittämistä. Mutta millainen on hyvä verotus?

– Sehän on tietysti kohtuullinen verotus kaikille, kansanedustaja tokaisee.

– Tarvitaan laaja veropohja ja alhaiset verokannat.

Viikon tviitissä puolestaan pohditaan Suomen Pankin viestintäpäällikkö Elisa Newbynin julkaisun kautta Erkki Liikasen mahdollisuutta nousta Euroopan keskuspankin johtoon.

Lisää aiheesta

– Rahapolitiikassa, kuten maratonillakin, pitää olla kärsivällinen, pitkäjänteinen ja varovainen, Heinäluoma siteeraa Liikasen haastattelua.

– Toivottavasti korot pysyvät yhtä vakaina, kuin Liikasen syke maratonilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE