Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Videot

Heinäluoma – Maailma minuutissa: “Nyt se sitten tiedetään”

Kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.) käsittelee syksyn kuudennessa Maailma minuutissa -jaksossa Juha Sipilän (kesk.) viimeaikaisia tempauksia. Pääministeri teki tiedoksiannon hallituksen työpolitiikasta, ja täten äänestytti hallituksen luottamuksesta eduskunnassa.

Ismo Puljujärvi

Demokraatti

– Nyt se sitten tiedetään. Hallitus nauttii eduskunnan luottamusta, Heinäluoma toteaa.

Keskiviikkona pidetyssä äänestyksessä hallitus sai odotetusti eduskunnan luottamuksin äänin 101-73.

Heinäluoma kommentoi, kuinka keskustan ja kokoomuksen kansanedustajat hyväksyvät palkansaajan työsuhdeturvan heikentämisen.

– Pulinat pois, sanoi kokoomuksen eduskuntaryhmän entinen puheenjohtaja,  nykyinen Elinkeinoelämän keksusliiton puheenjohtaja Jyri Häkämies, Heinäluoma kertoo.

– Hetkinen. Siis enää ei saisi siis arvostella hallitusta? Niinköhän se demokratiassa toimii, kysyy Heinäluoma.

Kansanedustaja toteaakin, että keskustelu tulee varmasti jatkumaan. Sipilän hallitus toi tiedonantona eduskuntaan työelämän pakkolaista kolme vuotta sitten syyskuussa 2015.  Tällöin hallituksen suunnitelmissa oli esimerkiksi leikata lomarahoja ja poistaa ylityökorvauksia.

Lisää aiheesta

– Yhtään niistä lakiesityksistä ei kuitenkaan eduskuntaan tullut, Heinäluoma muistelee.

Kansanedustaja huomauttaa, että yleensä pääministerit ovat pyrkineet  yhdistämään ja kokoamaan kansakuntaa. Sipilä on kuitenkin nostattanut suurempia erimielisyyksiä ja laittaa ihmiset toisiaan vasten.

– Kummallista kyllä. Sipilän ainoa työllisyyslääke on aina palkansaajan oikeuksien heikentäminen.

Viikon tviitti tulee kokoomuksen kansanedustajalta Pertti Salolaiselta, joka kommentoi kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n julkaiseman raportin synnyttämää keskustelua eduskunnassa.

– Aika terävästi sanottu eduskunnan ikäpresidentiltä, Heinäluoma toteaa.

Videon on kuvannut ja leikannut Pekko Korvuo.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE