Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Videot

Heinäluoma – Maailma minuutissa: Traagisten kuvien jälkeen pelkkä hiljaisuus

Kansanedustaja Eero Heinäluoma vakavoituu maailmaa järkyttäneiden kuvien edessä.

TOPI JUGA

Demokraatti

– Syyrian sisällissota on aikamme suuria tragedioita. Puoli miljonaa kuollutta, kuusi miljoonaa pakolaista, hän toteaa.

Heinäluoma luonnehtii viime päivinä levinneitä kuvia ja videoita dramaattisiksi. Mitä ilmeisemmin Syyrian hallitus on käyttänyt kaasuasetta omaa siviiliväestöä vastaan.

– Kuvat kärsivistä lapsista kertovat käsittämättömästä julmuudesta.

Heinäluoma arvioi, että maailma ei voi seurata tapahtunutta vaieten. Reaktio on väistämätön, hän sanoo.

– Presidentti Trump on suurten päätösten äärellä. Kuinka kovia ja kuinka pitkään jatkuneita vastatoimita pitää tehdä, jotta julmuudet loppuvat.

Hän näkee kuitenkin, että Venäjä on vielä tärkeämmässä roolissa. Syyrian hallitus on näet Venäjän pitkäaikainen liittolainen.

Lisää aiheesta

– Nyt kysytään myös Venäjän hallituksen periaatteen perään. Voiko se hyväksyä kaasun käytön viattomia lapsia kohtaan?

Järkyttävien kuvien jälkeen Heinäluoma totea, että tviitille ei ole paikkaa.

– Siis, pelkkä hiljaisuus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE