Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

Heinäluoma muistuttaa poliisien määrärahatarpeesta – tietoverkkorikollisuudesta saatava selkeä tilannekuva

Jukka-Pekka Flander

SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma on tyytyväinen siitä, että hallitus on sitoutunut turvaamaan poliisin resurssit ja kasvattamaan poliisien määrää. Tämän lisäksi hallitus ja eduskunta ovat tehneet useita täsmäpanostuksia poliisin resursseihin.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

– Ydinasia on huolehtia poliisin perusrahoituksen riittävästä tasosta pitkällä aikavälillä. Tätä kautta mahdollistamme poliisille suunnitelmallisen toiminnan, jonka myötä poliisitoiminnan vaikuttavuutta voidaan parantaa. Menneiden vuosien krooninen alibudjetointi ja samanaikaisesti tapahtunut poliisin tehtävien monimutkaistuminen ja lisääntyminen ovat sotkeneet käytännön tason toimintaa ja heikentäneet poliisitoimen mahdollisuuksia suoriutua lakisääteisistä tehtävistään, Heinäluoma toteaa tiedotteessaan.

– Hallitus seuraa poliisin määrärahatarpeita tarkasti ja on tarvittaessa valmis tekemään lisäpanostuksia. Sen lisäksi, että poliisille lisättiin kuluvan vuoden budjettiin 7,5 milj. euron lisämääräraha poliisien määrän nostamiseen, on vuoden aikana lisäbudjeteilla lisätty poliisille miltei 40 miljoonaa euroa. Vaikka lisärahoitus on kohdennettu osin koronaviruksesta johtuviin menoihin, on samalla kuitenkin panostettu myös mm. poliisin operatiivisen toimintakyvyn turvaamiseen, ajoneuvoinvestointeihin, telekuuntelujärjestelmän uudistamiseen sekä harmaan talouden ja talousrikollisuuden toimenpideohjelman toteuttamiseen.

Heinäluoma listaa tiedotteessaan myös valtiovarainvaliokunnan uusia panostuksia turvallisuuteen.

Vuonna 2021 panostetaan poliisien määrän lisäämisen ohella muun muassa ihmiskaupan ja verkossa tapahtuvien rikosten torjuntaan sekä toimintavalmiusaikojen parantamiseen erityisesti harvaan asutuilla alueilla. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta täydensi tulevan vuoden budjettia panostuksilla eläinsuojelupoliisi-toiminnan vahvistamiseen, tilannekuvan kehittämiseen tietoverkkorikollisuudesta ratsupoliisin hankintoihin osoittaen kuhunkin 200 000 euroa.

– Tietoverkkorikollisuus kasvaa nopealla tahdilla. Jotta pystymme puuttumaan siihen tehokkaasti, on paikallaan selkeyttää tilannekuvaa. Sen pohjalta pystytään poliisin resurssia kohdistamaan erityisen haitallisiin ja alueellisesti vaikuttaviin kohteisiin.

– Helsingin poliisilaitos perusti vuonna 2018 Suomen ensimmäisen eläimiin liittyviin rikoksiin keskittyvän tutkintaryhmän, joka on saanut laajalti kiitosta kansalaisilta ja eläinsuojeluviranomaisilta. Mallin edistäminen valtakunnallisesti parantaa eläinsuojelua ja helpottaa eläinsuojeluvalvontaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Simo Alastalo

Toimituksen kommentit
23.1.2021
Kokoomus havittelee vaalivoittoa – Lissun on syytä olla varuillaan
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE