Politiikka

Heinäluoma nosti Peter Nyman -ohjelmassa 4 naista esiin mahdollisina SDP:n presidenttiehdokkaina

Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa

Kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.) oli haastateltavana myöhäisillan Peter Nyman -ohjelmassa MTV3:llä. Puhuttaessa SDP:n presidenttiehdokkaista Heinäluoma ennusti, että katseet suuntautuvat naispuolisiin poliitikoihin.

Heinäluoma painotti kokemuksen merkitystä vaativassa tehtävässä.

Hän nosti esiin neljän henkilön nimet ja kävi heidän kaikkien ansioitaan läpi – Miapetra Kumpula-Natri, Tuula Haatainen, Sirpa Paatero ja Maarit Feldt-Ranta.

Suosikkiaan Heinäluoma ei lähtenyt nimeämään. Hän totesi, ettei ole päätöksentekijä asiassa.

SDP:n tilanne, jossa sillä ole vielä ehdokasta, on Heinäluoman mukaan poikkeuksellinen muttei mahdoton. Hän käänsi asian positiiviseksi ja uskoo, että nytkin tulee yllätys, kuka nousee istuvan presidentin haastajaksi.

– Se hyvä puoli tietysti on sillä, joka tähän lähtee, että odotukset eivät ole kovin ylhäällä. Mauno Koivisto sanoi aikoinaan, että politiikka on odotusten hallintaa. Se on mestarillinen ilmaisu. Mitä korkeammalle nostat odotukset, sen korkeammalle pitää hypätä. Nyt odotukset ovat alhaalla, siinä mielessä lähtö on helpompi kuin mitä se oli jokunen aika sitten.

Heinäluoma uskoo, että istuvan presidentin voi ehdottomasti haastaa.

– Mutta pitää olla aito ajatus. Se ei ole sellainen keinotekoinen se erimielisyys, vaan sen pitää olla aito.

Heinäluoma ihmetteli, että jo ehdokkaiksi asetetut eivät ole haastaneet Niinistön linjaa ja mielipiteitä millään tavalla.

– Vaikkapa kansanedustaja Vanhanen (kesk.) ja yllättävää kyllä kansanedustaja Haavisto (vihr.), hän mainitsi esimerkkeinä.

Heinäluoma muistutti presidentti-instituution suojelevan aina ehdokasta ennen kuin kisa alkaa. Ennen kisaa ei myöskään haluta asettaa ikäviä kysymyksiä

– Sitten kun kisa alkaa sitten puhutaan myös niistä, joista ollaan eri mieltä, niin kuin pitääkin eikä sitä pidä pelätä. Sitten ehdokas joutuu testiin.

Heinäluoma muistutti, että presidentti Tarja Halonenkin oli ennen vuoden 2006 presidentinvaaleja 70 prosentin kannatuslukemissa, mutta kisasta tuli lopulta tiukka.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat