Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Heinäluoma pitää FinCEN-vuodossa esiin tulleita summia järkyttävinä – muistuttaa: “Nyt tehdyt paljastukset saattavat kuitenkin olla vain jäävuoren huippu tosielämästä”

Huippusalaiset asiakirjat osoittavat suurten kansainvälisten pankkien laiminlyöneen toistuvasti rahanpesun ehkäisyn.

Demokraatti

Demokraatti

Asiasta on uutisoinut Yle.

Ylen mukaan rikollisjärjestöt, korruptoituneet poliitikot ja venäläiset oligarkit ovat siirtäneet pankkien avustuksella valtavia summia epäilyttävistä lähteistä peräisin olevaa rahaa.

Pankkien papereiksi nimetty tietovuoto sisältää aineistoa noin 1800 miljardin euron arvoisista epäilyttävistä tilisiirroista pääosin vuosilta 2000—2017.

Yle kertoo, että aineisto koostuu ilmoituksista, jotka pankit ovat tehneet Yhdysvaltain rahaliikennettä valvovalle viranomaiselle FinCENille, koska tilisiirroissa on ollut rahanpesuun liittyviä tunnusmerkkejä.

SDP:n europarlamentaarikko Eero Heinäluoma on kommentoinut uutista Twitterissä.

– FinCEN-rahanpesuvuodot paljastivat järkyttävän määrän, lähes 2000 miljardin dollarin edestä mahdollista rikollista tai peiteltyä rahaa. Nyt tehdyt paljastukset saattavat kuitenkin olla vain jäävuoren huippu tosielämästä, sillä uusin vuoto koskee ainoastaan 2100 ilmoitusta, jotka tehtiin Yhdysvaltain rahanpesun vastaiselle vahtikoiralle – samainen taho sai yli 12 miljoonaa ilmoitusta epäilyttävistä liiketoimista pelkästään vuosina 2011-2017, Heinäluoma kirjoittaa.

– Aikana, jolloin talouden elpyminen on erittäin vaikeaa maailmanlaajuisesti, nämä vapaasti liikkuvat rikolliset rahasummat ovat vieläkin järkyttävämpiä. Samoin se, että pankit näyttävät aivan liian usein sulkevan silmänsä rikolliselta ja kyseenalaiselta liiketoiminnalta, hän jatkaa.

Heinäluoma listaa tietoihin perustuen kolmea asiaa jo ilmeisenä.

Ensinnä Rahanpesua estävät säännöt eivät toimi kunnolla ja niitä on pikaisesti uudistettava.

– Tämä edellyttää tiukempia valvontasääntöjä EU:n tasolla, paljon parempaa rahanpesun selvittelyä rajojen yli ja ankarampia oikeudellisia seuraamuksia rahanpesua koskevissa tapauksissa.

Toiseksi pankkien on tehtävä enemmän, oltava valppaina ja hylättävä tietyt kyseenalaiset liiketoimet.

Kolmanneksi liiketoimien edunsaajien ja yritysten laillisten omistajien on oltava täysin avointa tietoa, sillä jopa viidenneksessä vuotaneista tapauksista pankit eivät tienneet, kuka todellinen asiakas on.

– Nämä ovat liian usein piilotettu pöytälaatikkoyritysten taakse.

Heinäluoman mukaan tämä kaikki huutaa suurempaa panostusta rahanpesun vastaiseen työhön.

Heinäluoma kertoo, että ensi viikolla luvassa on hänen puheenjohtamansa CEPS-ajatushautomon rahanpesun vastaisen asiantuntijatyöryhmän kokous, jossa keskitytään aiheeseen raportin myötä.

Ensi viikolla on myös komission järjestämä korkean tason seminaari rahanpesun ehkäisemisestä. Heinäluoma on puhujana ja keskustelijana tilaisuudessa.

– Rahanpesua ei voida hyväksyä. Nämä rahat tarvitaan yhteiskuntiemme koronan jälkeiseen jälleenrakennukseen ja kaikissa tapauksissa yhteiskuntiemme hyväksi, Heinäluoma summaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE