Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Heinäluoma povaa EU-uudistuskeskustelun ryöpsähtävän Saksan vaalien jälkeen – Suomen ei pidä “jäädä odottamaan valmiin pöydän kattamista”

SDP:n europarlamentaarikko Eero Heinäluoma.

EU hakee uutta suuntaa itselleen Iso-Britannian eron jälkeen. Uudistuvassa unionissa Saksan merkitys korostuu edelleen suurimpana kansantaloutena ja eurooppalaisen yhteistyön talousmoottorina, SDP:n europarlamentaarikko Eero Heinäluoma arvioi tänään Paasikivi-seuran kokouksessa pitämässään puheessa Hämeenlinnassa.

Demokraatti

Demokraatti

– On ilmeistä, että Saksan vaalien jälkeen EU-uudistuskeskustelu ottaa lisää kierroksia. Suomen tulee olla tässä keskustelussa aktiivisesti mukana omilla esityksillään eikä jäädä odottamaan valmiin pöydän kattamista, Heinäluoma jatkoi.

Heinäluoman mukaan yleinen odotusarvo on, että Ranska pyrkii käytännön tuloksiin neuvotteluissa jo omalla puheenjohtajakaudellaan ensi keväänä.

– Onnistuuko tämä on toinen asia, mutta kaikissa tapauksissa Suomen kantoja tarvitaan jo ensi keväänä. EU:n tulevaisuuskonferenssiksi nimetty hanke tähtää sekin ensi keväänä valmistuviin uudistusehdotuksiin.

Heinäluoma totesi, että Britannian poistuminen unionista on vahvistanut erityisesti eteläisessä Euroopassa liittovaltiohenkistä ajattelua.

– Suomelle ja jäsenmaiden enemmistölle liittovaltiorakennusprojektit ovat vieraita. Meidän onkin syytä nojata omat esityksemme jäsenvaltioiden suvereniteetin säilyttämiseen ja käytännönläheisen yhteistyön edistämiseen.

– Suomalaiselle EU-vaikuttamiselle läheisyysperiaate muodostaa hyvän lähtökohdan. Pidetään päätöksenteko EU-asioissa mahdollisimman lähellä kansalaisia. Eurooppalaisiin päätöspöytiin pitää siirtää vain niitä asioita, joita ei voida kestävästi ratkaista jäsenmaissa.

“Kunkin jäsenmaan valtiontalouden tulee jatkossakin olla sen itsensä hoidossa.”

Heinäluoma sanoi myös, että kauppasopimuksissa tulos on Suomelle ja kaikille jäsenmaille kiistatta parempi, kun neuvottelut käydään EU:n toimesta eikä 27 jäsenmaan erillisinä neuvotteluina.

– Ilmastonmuutos ei sekään pysähdy yksittäisen jäsenmaan toimilla, vaan tarvitaan yhteistä, eurooppalaista päästöjen vähentämisen ohjelmaa ja vaikuttamista maailmalla muiden suurten toimijoiden, kuten Yhdysvaltojen ja Kiinan politiikkaan. Yhteiset sisämarkkinat ja yhteinen raha vaativat nekin yhteiset pelisäännöt.

– Unionin toiminnan uudistusalueisiin kuuluvat yhteistyön kehittäminen ulkopolitiikan ja puolustus- ja turvallisuuspolitiikan alueilla. Afganistanin tuoreet tapahtumat antavat selvän viestin, että EU:n kykyä toimia kriisitilanteissa pitää parantaa. Se edellyttää ulkopoliittisen päätöksenteon kehittämistä ja oman kriisinhallintakyvyn vahvistamista.

– Pienenä, sotilasliittoihin kuulumattomana maana Suomella on kaikki syyt edistää myös puolustusyhteistyön tiivistämistä käytännöllisten yhteistyöhankkeiden kautta. EU:n nopean toiminnan joukoista on jo aika tehdä myös käytännössä toimintakykyisiä sopimalla päätöksenteon tavoista ja budjettivastuista ajoissa.

Heinäluoman mukaan talousasioissa on syytä pitää kunkin jäsenmaan vastuu omasta valtiontaloudestaan voimassa.

– EU-menoista olemme yhdessä vastuussa, mutta kunkin jäsenmaan valtiontalouden tulee jatkossakin olla sen itsensä hoidossa ja vastuussa. Tämän sisäistäminen on tärkeätä niin äänestäjille kuin markkinoillekin, Heinäluoma sanoi Paasikivi-seurassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE