Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Heinäluomalta vakavaa pohdintaa: “Sydän lähes pysähtyi ja on edelleenkin rytmihäiriössä”

Eero Heinäluoma.

SDP:n europarlamentaarikko Eero Heinäluoma ruotii Maaseudun Tulevaisuuden vieraskolumnissaan niin keskustan kuin SDP:n tilaa.

Demokraatti

Demokraatti

Puolueet ovat samassa hallituksessa.

– Keskusta lähti vaalitappion jälkeen rohkeasti hallitukseen ja pärjäsi hallitusneuvotteluissa hyvin. Puolue sai haluamansa keskeiset ministeripaikat ja vahvan kädenjäljen hallitusohjelmaan. Yksi neuvotteluihin osallistunut keskeinen keskustapäättäjä hämmästeli, miten keskusta sai oikeastaan enemmän kuin aluksi esitti. Kansa ei kuitenkaan ole palkinnut hyvää neuvottelumenestystä gallupeissa, Heinäluoma kirjoittaa.

Hänen mukaansa keskusta hakee rooliaan yhteiskunnallisena uudistusliikkeenä.

– Puheenjohtaja Sipilän aikana talouden uudistaminen tuli niin hallitsevaksi, että liikkeen aatteellinen sydän lähes pysähtyi ja on edelleenkin rytmihäiriössä, kuuluu Heinäluoman varsin vakava arvio.

– Keskusta näyttääkin nyt käyvän perustavaa laatua olevaa olemassaolokeskustelua: miksi olemme olemassa, mitä teemme.

Heinäluoma toteaa, että uudistuminen oppositiossa puoluetasolla on helpompaa kuin Valtioneuvoston linnassa. Maan asioiden hoito tahtoo hallituksessa viedä kaiken ylimääräisenkin ajan.

Paavo Lipponen kuvasikin pääministerin olevan ennen kaikkea ongelmanratkaisukone. Se kuvaus taitaa sopia hyvin tähänkin päivään. Mahdotonta uudistuminen hallitusvastuusta käsin ei kuitenkaan ole. Salolaisen varatuomarin, Sauli Niinistön nousu kokoomuksen puheenjohtajaksi ja puolueen politiikan rytmittyminen uudelleen sateenkaariyhteistyössä ovat erinomainen esimerkki kyvystä kantaa vastuuta ja luoda nahkaa uudelleen.

– Oppositiohaikailun sijaan keskustan kannattaisikin nyt tehdä tutustumismatka Sauli Niinistön luokse ja esittää kaino kysymys, miten sen teit. Niinistöhän onnistui uutena puheenjohtajana vajaassa vaalikaudessa palauttamaan kokoomusväen luottamuksen ja nostamaan kokoomuksen takaisin suurten puolueiden sarjaan.

SDP:n siirryttävä ympäristöä ymmärtävään suuntaan.

Heinäluoma ei katso vain keskustaa, vaan myös omaa puoluettaan SDP:tä. Hän toteaa, että uudistumistarpeensa on myös sosialidemokraattisella liikkeellä.

– Vahvan palkansaajaidentiteetin omaavan puolueen täytyy siirtyä luonnon monimuotoisuutta ja ympäristöä ymmärtävään suuntaan.

Heinäluoman mukaan sosialidemokraateilla tässä muutoksessa keskeistä on kasvun ja hyvän ympäristön välisen suhteen oikea ymmärtäminen.

Heinäluoma ennustaa, että nopeat muutokset politiikassa jatkuvat.

– Uudistuminen myös hallitusvastuusta käsin on mahdollista, mutta se vaatii erityistä taitoa, etteivät hallitustalon ikkunat ole säpäleinä puolueiden uudistustarpeista.

– Molempien suurten kansanliikkeiden kannattaakin nyt pitää kiinni hallitusvastuun antamista mahdollisuuksista ja uudistua käytännön työn kautta oman liikkeensä historiallinen tehtävä muistaen, Heinäluoma päättää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE