Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Heiskanen iski kauden viidennen maalinsa – San Jose kaatui luvuin 3-2

Dallasin tulokaspuolustaja Miro Heiskanen iski kauden viidennen maalinsa jääkiekon NHL:ssä, kun hänen joukkueensa otti 3–2-kotivoiton San Josesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Heiskanen vei Dallasin 2–1-johtoon kolmannen erän alussa. Hän sai syötön taaksepäin Tyler Pitlickiltä ja laukoi ranteella tarkasti ohi San Josen maalivahdin Martin Jonesin. Brett Ritchie venytti kotijoukkueen johdon kahteen maaliin alle kahta minuuttia myöhemmin.

San Josen Joonas Donskoi kirjautti syöttöpisteen Evander Kanen tekemään ottelun avausmaaliin. Dallas on voittanut neljä ottelua perättäin ja noussut NHL:n länsilohkossa viidenneksi.

Winnipegin maalitykillä Patrik Laineella on meneillään kuivempi jakso. Kertaalleen maalia kohti laukonut Laine jäi nyt neljännessä ottelussa perättäin ilman maaleja.

Maaleitta jäi myös koko Winnipeg-miehistö, sillä Jets kärsi kotonaan 0–1-tappion San Josea vastaan. Tappio katkaisi Winnipegin neljän ottelun voittoputken.

Ottelu oli kovin erilainen kuin samojen joukkueiden kahden viikon takainen kamppailu, jossa Laine mätti viisi maalia St. Louisin verkkoon ja Winnipeg voitti 8–4. Nyt St. Louis puolusti kurinalaisesti ja Jake Allen piti nollan torjumalla 26 laukausta. St. Louis piti myös Winnipegin pelätyn ylivoiman kurissa, sillä Jets jäi ilman maaleja, vaikka pääsi pelaamaan ylivoimalla kuudesti.

St. Louis on länsilohkossa sijalla 13, Winnipeg jatkaa neljäntenä.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE