Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Heitä ei nyt paljon EU kiinnosta” – Soini jatkaisi silti neuvotteluja Turkin kanssa

Turkissa on osoitettu mieltä viime aikoina muun muassa median sananvapauden puolesta.

Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mielestä Turkin kanssa pitää jatkaa EU-jäsenyysneuvotteluja, vaikka maassa vallitsee tällä hetkellä EU-vastainen mieliala.

Soini keskusteli eilen puhelimitse Turkin ulkoministerin Mevlut Cavusoglun kanssa.

– Mevlut sanoi minulle ihan suoraan, että heitä ei nyt paljon täällä Euroopan unioni kiinnosta eikä se, mitä Euroopan unioni sanoo, Soini kertoi Brysselissä, jossa EU:n ulkoministerit ovat parhaillaan koolla. Kokouksessa keskustellaan Turkin ja Syyrian tilanteesta.

Soini perustelee Turkin EU-jäsenyysneuvottelujen jatkamista sillä, että ne ovat ainoa tapa vaikuttaa Turkkiin.

– Minusta tuntuu, että EU-vastaista mielialaa on aika monessa EU:nkin jäsenmaassa, hän kuittaa.

Jäsenyysneuvotteluja on Soinin mukaan syytä pitää yllä myös itsekkäistä syistä. EU on riippuvainen Turkin avusta pakolaiskriisin hoidossa. Turkin apua tarvitaan myös Syyrian ja Irakin ongelmien ratkaisussa.

– Jokainen ymmärtää, ettei tällä menolla Turkista tule EU:n jäsen. (Mutta) jos tässä vedetään kaapelit irti, sen jälkeen yhteydet katkeavat. Ilman Turkkia ei voi ratkaista mitään ongelmaa Syyriassa tai Irakissa. Pitää olla reaalipoliitikko ja katsoa sitä tosiasiallista tilannetta.

Lisää aiheesta

He jotenkin kokevat, että heitä on petetty ja heidät on jätetty.

Jäsenyysneuvottelujen mielekkyys on kyseenalaistettu EU:ssa syksyn kuluessa, kun Turkki on kiristänyt otteitaan heinäkuun vallankaappausyrityksen jälkeen. Itävalta on vaatinut neuvottelujen keskeyttämistä.

Viime aikoina Turkin hallinto on pidättänyt lukuisia opposition edustajia ja rajoittanut median toimintavapautta. Toimet ovat saaneet EU:n koventamaan äänenpainojaan.

– Kyllähän siellä on myös näkemyksiä, että kuinka kauan tässä on mitään mieltä, jos ei tuloksia tule, Soini myönsi Turkki-keskustelun jälkeen.

– Mutta sekin on aika iso kysymys, että kumpi toteaisi nämä neuvottelut päättyneiksi. Kumpikaan ei sitä mustaa pekkaa halua. Se pitää mukavasti tätä asiaa ryhdissä. Ainoa, millä se varmasti ratkeaa, on se, että jos Turkki säätää kuolemantuomion, niin se oli sitten siinä.

Turkin EU-vastaista mielialaa selittää se, että maan johto on toistuvasti arvostellut EU:ta lupauksien pettämisestä. EU on luvannut turkkilaisille viisumivapauden, jos maa täyttää kaikki ehdot ja tekee yhteistyötä pakolaispolitiikassa. Turkki ei ole kuitenkaan suostunut muuttamaan terrorismilakejaan vaaditulla tavalla, joten viisumivapautta on lykätty.

– He jotenkin kokevat, että heitä on petetty ja heidät on jätetty, Soini sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE