Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Hella Wuolijoen haamu pitää ajaa Yleltä pois” – perussuomalaiset katkovat Yle-huhuja: “Tämä ei pidä paikkaansa”

Perussuomalaisten kansanedustajan Ritva Elomaan mukaan mediassa on edellisellä viikolla liikkunut paljon huhuja, että erityisesti perussuomalaiset haluaisivat puuttua suoraan Ylen toimitukselliseen sisältöön.

— Tämä ei pidä paikkaansa. Hallituksen esitys Ylen hallintoneuvoston roolin selkeyttämisestä on kaikkien puolueiden yhdessä muodostama ja hyväksymä. Puolustamme Ylen riippumattomuutta.

Elomaan mukaan hallintoneuvosto ei tule millään tapaa vaikuttamaan ohjelmien sisältöön.

Ylen parlamentaarisessa työryhmän jäsenenä ollut kansanedustaja Teuvo Hakkarainen puolestaan sanoo, että  kansalaisilta tulee paljon palautetta liittyen Yleisradion poliittiseen riippumattomuuteen.

— Usein toimitustyöstä välittyy sellainen vaikutelma, että aihevalinta tai painotus eivät ole puolueettomia. Nykypäivänä tietoa on rajattomasti saatavilla, joten ihmisten ajattelun ja mielipiteiden ohjailu on turhaa. Hella Wuolijoen haamu pitää ajaa Yleltä pois. On tärkeää, että veronmaksajien kriittisiäkin mielipiteitä tuodaan esille. Maksavathan he Ylen toiminnan.

Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen ilmoitti eilen, että Ajantasa-radio-ohjelmassa aletaan keskustella viikoittain Ylen journalismista yleisön kanssa.

— Tämä on hyvä avaus, joka voi lisätä kansalaisten luottamusta Yleä kohtaan. Vaikka valtaosa suomalaisista luottaa edelleen yhtiön uutisointiin, parantamisen varaa aina on. Yle on koko kansan media. Se ei saa olla hallituksen, opposition eikä minkään yksittäisen puolueen äänitorvi, sanoo Elomaa.

Lisää aiheesta

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE