Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Helpottavat ihmisten arkea vaikeiden talvikuukausien yli” – hallituksen sähkötuille kiitosta

iStock

SDP:n kansanedustajat Paula Werning ja Tuula Väätäinen pitävät tärkeänä, että kotitalouksia tuetaan sähkön kohonneiden kustannusten aiheuttaman ahdingon helpottamiseksi.

Demokraatti

Demokraatti

Hallitus on linjannut, että se tukee kotitalouksia sähkönlaskujen korkeiden kustannusten kanssa. Ensi vuoden talvikuukausien ajan otetaan käyttöön sähkölaskujen perusteella kotitalousvähennys ja väliaikainen sähkötuki.

Vähennystä haetaan itse Verohallinnon kautta. Sitä voi hakea huomioitavaksi jo 2023 vuoden verokortilla. Werning ja Väätäinen laskevat, että sitä tulee hyödyntämään noin 250 000 kotitaloutta.

Pienituloisille kotitauksille on tulossa sähkötuki. Se koskee niitä kotitalouksia, jotka tulojen alhaisuudesta johtuen eivät pysty hyödyntämään kotitalousvähennystä.

“Onneksi hallitus päätti ripeälle aikataululla juuri niistä tukitoimista, jotka tulevat helpottamaan monia kotitalouksia tässä erittäin haastavassa tilanteessa”, Werning toteaa tiedotteessa.

Tuula Väätäinen pitää erityisen tärkeänä, että sähköenergian kustannusten kasvaessa kotitalouksien arkea helpotetaan vaikeiden talvikuukausien ylitse.

“Sähkön hinnan nousun vaikutukset ulottuvat jokaiseen suomalaiseen kotitalouteen. Hallituksen ripeissä tukitoimissa on kyse ihmisten kokeman ahdingon helpottamisesta vaikeana aikana”, Väätäinen muistuttaa tiedotteessa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE