Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Helpotuksen huokaus” – Jaakonsaari Ranskan tuloksesta: “Ei ratkaissut ongelmia, mutta antoi mahdollisuuksia”

Louvren edustalla iloittiin villisti Emmanuel Macronin voittoa.

Emmanuel Macronin voitto oli merkittävä, koska pitkästä aikaa joku kävi Euroopassa vaalit myönteisellä Eurooppa-viestillä ja sai sille kansalaisten tuen, europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.) arvioi sunnuntaina käytyjä Ranskan presidentinvaaleja.

Hän toteaa, että “ensimmäisenä kaikilla oli helpotuksen huokaus”.

– Äärioikeiston Marine Le Penin vaalitavoite –  kansanäänestys Ranskan EU-erosta –  olisi syössyt Euroopan suureen epävarmuuteen. Se olisi ollut myrkkyä brexitin jälkeen ja hyppy tuntemattomaan.

Jaakonsaari uskoo, että Le Penin voitto olisi merkinnyt myös levottomuutta rasismin kasvaessa.

– Tietyllä tavalla Ranskan vaalituloksessa on merkkejä, että oikeistopopulismin aallonharja on taittunut. Mutta toivottavasti se ei johda vasemmistopopulismiin.

Täytyy kysyä, miksi Kansallinen rintama sai näinkin ison äänimäärän.

Hän huomauttaa, että Macronin voitto ei häivyttänyt mitään ongelmia Ranskassa eikä Euroopassa. Uuden presidentin on nyt saatava hänen mukaansa Ranskan kansalliskokouksen enemmistö taakseen, jotta uudistuksia voi viedä läpi.

Lisää aiheesta

– Täytyy kysyä, miksi Kansallinen rintama sai näinkin ison äänimäärän. Syitä on korkea työttömyys, lohduttomat lähiöt, terrorismi. Ranskan on itse ratkaistava nämä ongelmat.

Jaakonsaaren mukaan Macronin suuri tehtävä on saada maan talous kuntoon. Hän arvioi, että presidentillä on siinä kaikki mahdollisuudet menestyä tässä.

– Ja olisi hieno asia, jos Macron saisi yhteyden ay-liikkeeseen.

Jaakonsaari odottaa mielenkiinnolla, millaisia otteita Macron ottaa suhteessa EU:n kehittämiseen. Parasta aikaa keskustelussa on komission julkistama tulevaisuuspaketti.

– Macronin voitto ei ratkaissut mitään ongelmaa, mutta se antoi mahdollisuuden EU-myönteisille voimille tehdä parempaa EU:ta.

Emmanuel Macron on entinen sosialisti, joka mielletään nykyisin keskustaliberaaliksi. Jo nyt ennakoidaan, että hän vie En Marche! -ryhmänsä aikanaan Euroopan parlamentissa liberaalidemokraattien ryhmään, eikä suinkaan sosialistien ja demokraattien S&D-ryhmään.

– Olisihan se pettymys, mutta kaikki on vielä auki. Parlamenttivaalit ovat vasta vuonna 2019, Liisa Jaakonsaari huomauttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE