Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Helpotusta kaupallisen median ahdinkoon? – Hallituspuolueiden puheenjohtajat eivät tyrmää digi-alvin alentamista – Vm selvittää

EU-komissio ilmoitti pari viikkoa sitten sallivansa digitaalisten julkaisujen arvonlisäveron alentamisen samalla tasolle kuin painetuilla julkaisuilla.

Näin ollen Suomessa esimerkiksi lehtien verkkoversioiden alv:n alentaminen nykyisestä 24 prosentista tilattujen sanoma- ja aikakauslehtien 10 prosentin tasoon olisi mahdollista.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on aiemmin kertonut Keskisuomalaiselle, että hän olisi valmis helpottamaan kaupallisen median talousahdinkoa digi-alvin laskulla. Ennen päätöksien tekoa olisi kuitenkin selvitettävä, millaisia digisisältöjä alennus koskisi.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) muistuttaa Demokraatille, että hallitusohjelman mukaan asiaa selvitetään.

– Meillä on komission kanta ja meillä vm:ssä käydään nyt tämä asia huolella vero-osastolla läpi. Minä otan kantaa tarkemmin sen jälkeen. Minä olen suhtautunut alvin alentamiseen lähtökohtaisen positiivisesti. Mutta nyt veroministerin roolissa haluan perehtyä vielä kunnolla asiaan, Petteri Orpo lausuu.

Hallituksen ohjelmaan liitteeseen, veropoliittiseen linjaukseen on kirjattu selvitettäväksi asetettavia veromuutoksia. “Vaikutetaan EU:ssa, jotta arvonlisäverodirektiivi mahdollistaisi alennetun verokannan soveltamisen myös digitaalisiin sisältöihin”, liitteessä lukee.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini toteaa Demokraatille, että digi-alvin alentamista ei ole hallitusohjelmassa.

Lisää aiheesta

Tarkoittaako se sitä, että perussuomalaisille ei käy?

– Ei se välttämättä tarkoita sitä, mutta ei mitään automaattia ole siihen, että se tulee.

Mutta harkintaa voi olla?

– Katsotaan kaikkea, verotkin jostain pitää kerätä, Soini vastaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE