Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Helsingillä on kyllä varaa parempaan” – SDP löytää monia huolestuttavia heikkouksia budjettiesityksestä

Poliittiset ryhmät aloittavat tällä viikolla neuvottelut Helsingin ensi vuoden kaupungin talousarviosta. SDP:n valtuustoryhmä on huolissaan erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden budjetin riittämättömyydestä, mutta myös muilla toimialoilla on merkittäviä tarpeita lisäresursseille.

Demokraatti

Demokraatti

– Jo tämä vuosi osoittaa, että sote-palvelut ovat olleet pitkään alibudjetoituja. Pormestarin talousarvioesitys ensi vuodelle ei riitä takaamaan palveluiden saatavuutta, eikä siinä ole otettu riittävästi huomioon yli 75-vuotiaiden määrän kasvua ja palvelutarvetta, valtuustoryhmän puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma huomauttaa tiedotteessa.

Myös muun muassa lastensuojelun lakisääteiset menot ovat kasvaneet ja mielenterveyspalvelujen saatavuudessa on ongelmia.

– Helsingillä on kyllä varaa parempaan, jos poliittista tahtoa löytyy, Heinäluoma painottaa.

SDP:n ryhmä haluaa lisätä myönteisen erityiskohtelun rahoitusta. Kaupungin strategiaan on kirjattu tavoitteeksi, että Helsingin alueiden välinen eriytyminen vähenee ja kaupunginosien väliset hyvinvointierot kaventuvat. Valitettavasti tutkimukset kuitenkin osoittavat, että Helsingin sosioekonomisesti heikoimmat alueet ovat etääntyneet kaupungin keskiarvosta.

Heinäluoma korostaa, että kaupungin pitää strategiansa mukaisesti torjua eriytymiskehitystä ja suunnata rahoitusta niille alueille, joilla eriytyminen on lähtenyt kasvuun.

Myönteisen erityiskohtelun rahoitus on ollut edullinen ja tehokas tapa estää syrjäytymistä.

Lisää aiheesta

– Helsingillä on hyviä kokemuksia myönteisen erityiskohtelun rahoituksen vaikutuksesta koulujen eriytymiskehitykseen. Nyt kouluille ja varhaiskasvatukseen suunnattua rahoitusta tulee laajentaa koskemaan myös kaupungin muita palveluita, kuten kulttuuria ja liikuntaa.

Myönteisellä erityiskohtelulla tarkoitetaan rahoituksen lisäämistä sellaisille alueille tai ryhmille, jotka ovat vaarassa jäädä huonompaan asemaan. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n tutkimuksen mukaan myönteisen erityiskohtelun rahoitus on ollut edullinen ja tehokas tapa estää syrjäytymistä. Tutkimus osoittaa, että lisärahoitusta saavien koulujen oppilaiden todennäköisyys jatkaa opintoja heti peruskoulun jälkeen on lisääntynyt merkittävästi.

– Siksi esitimmekin ryhmäaloitteessamme, että rahoitusta lisätään ja käyttöä laajennetaan muihinkin palveluihin. Aloitteessa esitämme, että kirjasto- ja nuorisopalvelut toimisivat myönteisen erityiskohtelun rahoituksen laajentamisen pilottina, ja että kokeilu aloitettaisiin jo vuonna 2020, Heinäluoma toteaa.

Pormestarin talousarvioesitys huolestuttaa myös kulttuuri- ja vapaa-ajan apulaispormestari Tomi Sevanderia.

– Nyt esitetty summa ei riittäisi kattamaan vuokran- ja palkankorotuksia eikä jo tiedossa olevia toimialalle tulevia lisävelvoitteita. Olisi järjetöntä, että taloudellisesti menestyvä kaupunki heikentää hyvinvoinnin kannalta keskeisiä vapaa-ajan palveluita. Nuoriso-, kulttuuri-, liikunta- ja kirjastopalveluita ei pidä kasvavassa kaupungissa supistaa, Sevander huomauttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE