Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar Aikamerkissä: “Lupasin huolehtia, ettei kukaan helsinkiläisnuori enää syrjäydy”

Helsingin kaupungin apulaispormestari Nasima Razmyarin (sd.) julkilausuttu tavoite on, että ettei kukaan helsinkiläisnuori enää syrjäydy.

“Muu olisi kunnianhimotonta”, hän sanoo Aikamerkin haastattelussa.

“Teen kaikkeni, että tavoite saadaan nyt työn alla olevaan Helsingin kaupungin strategiaan. Se edellyttää, että toimeen tartutaan varhaiskasvatuksessa, koulutuksessa sekä sosiaali- ja terveyspalveluissa”, Razmyar sanoo.

Kansanedustajan työstä apulaispormestariksi siirtynyt Razmyar huomauttaa, että koulupudokkuus voi olla kohtalokasta.

“Nuori ei löydä paikkaansa, on teini-iän myrskyjä, ehkä ongelmia perheessä, päihteet, huono seura… Jos et ole kiinnittynyt yhteiskuntaan, se vaikuttaa hyvin paljon.”

Hänen mukaansa pitää seurata aiempaa paremmin, mitä nuorille tapahtuu peruskoulun jälkeen ja kuka ottaa heistä kopin.

Siksi Razmyar kannattaa oppivelvollisuusiän nostamista niin, että se kattaisi myös toisen asteen koulutuksen.

Lisää aiheesta

– Nyt ysiluokkalaisen pitäisi pärjätä omin neuvoin, se on suuri ongelma.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE