Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Helsingin balettikilvan finaalista tulossa korealaisten ja kiinalaisten välinen kamppailu

Semifinaaleissa hienon dueton esittäneet Xinlu Zhan ja Jiyu Wang edustavat kiinalaisten kovaa tanssitasoa Helsingin balettikilpailun finaalissa.

Kahdeksas Helsingin kansainvälinen balettikilpailu alkoi viime viikolla Suomen Kansallisoopperassa. Kilpailu on jaettu kahteen ikäsarjaan, 15-19-vuotiaisiin junioreihin ja 20-21-vuotiaisiin senioreihin.

Kilpailu on kolmetasoinen. Kolmipäiväisissä alkuerissä kilpailijat osoittivat klassisen baletin taitojaan tanssimalla ennalta määriteltyjä variaatioita eli yksintansseja 1800-luvun klassisesta balettiohjelmistosta. Viikonloppuna olivat vuorossa kaksipäiväiset välierät, joissa tanssijoiden tuli esittää modernia liikekieltä sisältäviä nykytanssinumeroita.

Tänään alkavassa kaksipäiväisessä finaalissa on alun perin 66:sta tanssijasta mukana enää 26. Suomen seitsemästä edustajasta mukana on vain seniorisarjassa tanssiva Suvi Honkanen. Muut putosivat jo alkuerän jälkeen.

Viimeistään tässä vaiheessa on selvää, että tanssijoiden suhteen erittäin korkeatasoinen kilpailu on vahvasti aasialaisvoittoinen. Voisi jopa puhua Kiinan ja Etelä-Korean välisestä kisasta, sillä kiinalaisten, korealaisten ja neljän japanilaisen tanssijan ohella mukana on enää vain viisi länsimaista tanssijaa.

Se ei sinänsä ole yllätys, sillä jo toistakymmentä vuotta on eri kansainvälisissä kilpailuissa ollut nähtävissä aasialaisten tanssijoiden huikea taso, ensin baletin ja sittemmin myös nykytanssin puolella. Neljän vuoden välein järjestettävän Helsingin kilpailunkin Grand Prix-palkinto on jo kolme kertaa mennyt kiinalaiselle tanssijalle.

Edelleenkin jaksaa hämmästyttää välierien nykytanssikoreografioiden kirjavuus ja heittelehtivä taso. Alkuvuosien pahimmista riman alituksista on toki päästy, mutta yhä vaan nykytanssiksi näyttää välillä riittävän klassisen baletin liikekieli lisättynä muutamilla akrobaattisilla tempuilla sekä koukistetuilla nilkoilla.

Tänä vuonna myös tuska, ahdistus ja suru jylläsivät. Useimmissa esityksissä, niin sooloissa kuin duetoissa, tunnelma oli synkkä ja jotakin menetettyä kaivattiin.

Yksi ilahduttava poikkeus oli kiinalaisen junioripojan Yuedong Sunin esitys “A Bit Too Much”. Humaltuneen nuoren miehen kotimatkassa oli teknistä taitoa ja taitavasti tulkittua yleisöön menevää huumoria.

Junioriytöistä yksi mieleenjäävimpiä oli korealainen So Jung Shin, jonka kuulas duetto “The Memory of Sense” myös finaaliin seniorisarjassa päässeen Yee Taek Youngin kanssa oli teknisesti tarkka, viimeistelty ja voimakkaissa tunteissaankin hallittu.

Kaiken tunnevyöryn keskellä Suvi Honkasen eleettömän yksinkertaisesti, mutta teknisesti hallitusti esittämä Jorma Elon abstrakti ja vaativa koreografia “Twisted Shadow” oli kuin lasi kirkasta vettä.

Pidin myös itävaltalaisen seniorisarjalaisen finalistin Kamill Ariston Chudopan esittämästä Jouka Valkaman vahvaa nykytanssiliikekieltä sisältäneestä koreografiasta “Still Only in Lyon”, jossa ”musiikkina” oli rytminen puhe-esitys.

Tanssillisesti ja tulkinnallisesti vahvimpia olivat seniorisarjassa kuitenkin sekä kiinalaiset että korealaiset tanssijat niin naisten kuin miesten puolella. Heiltä nähtiin monta vahvaa duettoa, joissa itsestään selvän korkean teknisen taidon lisäksi oli myös tulkintaa, intensiteettiä ja näyttämöllistä läsnäoloa. Tällaisia pareja olivat kiinalaiset Xinlu Zhan ja Jiyu Wang sekä korealaiset Heesun Kim ja Hojin Jeon sekä So Yun Park ja Byul Yun.

Tanssikilpailut ovat aina tietysti myös mielipidekilpailuja. Koska en ollut seurannut alkueriä ja nähnyt tanssijoiden klassista osaamista, hämmästelin muutamien pääsyä finaaliin. Samoin myös toisin päin. Yhden finaalista pudonneen tanssijan halua mainita, sillä pidin Ruotsia edustaneen Ida Kallanvaaran heittäytyvästä tulkinnasta Emrecan Taniksen rajussa ihmissuhdeduetossa “Coexistence”.

Annikki Alku

Helsingin kansainvälisen balettikilpailun finaalit käydään tänään ja huomenna Kansallisoopperan päänäyttämöllä klo 19 alkaen. Tapahtuman palkinnonjako ja päätösgaala pidetään torstaina klo 19.30.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE