Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi pormestarimallin – Espoo ei seuraa esimerkkiä

Espoon valtuustoryhmät eivät innostu pormestarimalliin siirtymisestä. Helsingissä kaupunginhallitus hyväksyi malliin siirtymisen.

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina ehdotuksen, jonka mukaan kaupungin johtamisessa siirrytään pormestarimalliin vuoden 2017 kuntavaalien jälkeen. Helsingin kaupunginkanslian mukaan asiasta päättää kaupunginvaltuusto keskiviikkona 16. maaliskuuta.

Pormestarimallissa kaupunginvaltuusto valitsisi pormestarin ja apulaispormestarit aina vaalikaudeksi kerrallaan. Pormestari toimii kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja apulaispormestarit kaupunginhallituksen jäseninä ja toimialalautakuntien puheenjohtajina.

Esitykseen sisältyy lisäksi toimialamalli, jossa Helsingin nykyiset 31 virastoa ja laitosta koottaisiin keskushallintoon, tekniseen toimialaan, sosiaali- ja terveystoimeen, opetus- ja varhaiskasvatustoimeen sekä kulttuuri-, vapaa-aika- ja liikuntatoimeen.

Espoossa malli ei kiinnosta

Espoon kaupunki tiedottaa, ettei Espoo harkitse pormestarimallia.

Kaupungin tiedotteessa kerrotaan, että malliin siirtyminen sai vain vähäistä kannatusta Espoon valtuustoryhmiltä.

Myöskään uuden kuntalain mukaiset valiokuntamalli ja puheenjohtajamalli eivät saaneet kannatusta, eikä niitä oteta Espoossa käyttöön. Espoo keskittyy jatkossa nykyisen mallin kehittämiseen ja luottamushenkilöiden toimintaedellytysten parantamiseen, todetaan kaupunginhallitukselle maanantaina annetussa tilannekatsauksessa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE