Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Helsingin opetusviraston jupakka paisuu – anastetut laitteet myytiin kotimaan markkinoille

Helsingin opetusviraston laitetoimitusten epäselvyydet ovat melkein yhdeksän miljoonaa euroa, kertoo poliisi. Tutkittavat laitetilaukset ovat olleet muun muassa tietokoneita, puhelimia ja viihde-elektroniikkaa.

Pääepäiltynä korruptiotutkinnassa on viraston silloinen tietohallintopäällikkö Hannu Suoniemi. Hän työskenteli myöhemmin turvallisuuspäällikkönä, ja opetusvirasto irtisanoi hänet aiemmin tässä kuussa. Poliisi epäilee, että mies on tehnyt, hyväksynyt ja vastaanottanut laitetilaukset.

– Suurin osa laitteista on myyty eteenpäin. Osa rikoshyödystä ja rikoksella viedyistä laitteista on saatu takaisin, kertoo rikostarkastaja, tutkinnanjohtaja Urpo Mäkelä tiedotteessa.

Tutkinnassa on kuulusteltu rikoksesta epäiltynä useita ihmisiä, ja kolme heistä on ollut vangittuna. Suoniemi on ollut vangittuna epäiltynä muun muassa törkeästä petoksesta. Kukaan ei enää ole vangittuna.

Myös laitetoimittajia on kuulusteltu rikoksesta epäillyn asemassa, koska tilaukset ja toimitustavat ovat olleet epätavallisia. Poliisin tutkinnan perusteella viraston henkilökunnalla on ollut laitteita omassa käytössään.

Esitutkinnan yhteydessä on lisäksi selvitetty Helsingin kaupungin opetusviraston virkamiehiin kohdistuvia virkarikosepäilyjä sekä opetusviraston työntekijöihin kohdistuvia kavallus- ja petosepäilyjä, Mäkelä sanoo.

Myyty kotimaan markkinoille

Lisää aiheesta

Rikostarkastaja Ismo Siltamäki kertoo STT:lle, että epäilyjen mukaan laitteita ovat myyneet henkilöt, jotka eivät ole olleet opetusviraston työntekijöitä. Henkilöitä on ollut muutama.

– He ovat olleet osa tätä järjestelmää, hän sanoo.

Siltamäki ei kommentoi, onko myyjiksi epäillyillä rikostaustaa.

– Silloinen tietohallintopäällikkö on se keskeinen henkilö, joka tässä on järjestänyt näitä laitetilauksia ja välittänyt niitä sitten eteenpäin myyntiin.

Laitteet näyttävät hänen mukaansa päätyneen kotimaan markkinoille erilaisia kanavia pitkin. Siltamäki kuvailee, että epäillystä rikoshyödystä takaisin on saatu huomattava määrä, vaikkakin murto-osa miljoonaepäilyistä.

Esitutkinta on kohdistunut vuosien 2006–16 laitetilauksiin ja pääasiassa kolmeen laitetoimittajaan, jotka eivät ole tilaushetkellä olleet Helsingin kaupungin sopimustoimittajia, poliisi kertoo. Siltamäki ei yksilöi tarkemmin, mitä laitetoimittajia vyyhdessä on ollut.

– Se on tietysti hyvä kysymys, miten tämä on ollut mahdollista. Voi päätellä, että valvonta siinä on pettänyt.

Jutun tutkinta on loppusuoralla. Se siirtynee loppukeväästä syyteharkintaan.

Useita irtisanomisia ja varoituksia

Viikko sitten Helsingin opetustoimen johtaja Liisa Pohjolainen kertoi STT:lle, että Suoniemen irtisanominen liittyy lähinnä epäilyihin hankintalain rikkomisesta.

– Suoniemi on pilkkonut hankintoja alle 30 000 euron osiin, Pohjolainen sanoi.
Hankintalain mukaan alle 30 000 euron julkista tavarahankintaa ei tarvitse kilpailuttaa.
Suoniemen lisäksi opetusvirasto irtisanoi kolme muutakin työntekijää. Lisäksi kolme työntekijää sai kirjallisen varoituksen.

Pohjolaisen mukaan työntekijät ovat vieneet kotiinsa ja omaan käyttöönsä tarvikkeita, jotka on hankittu viraston rahoilla. Hän kertoi, että joukossa on muun muassa taulutelevisioita ja kameroita.

Opetusviraston mukaan Suoniemeä ja muita työntekijöitä kuultiin ennen irtisanomisia ja varoituksia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE