Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Kotimaa

Helsingin poliisi varuillaan: Tarkastuksia tehdään epäilyttävissä tapauksissa

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Helsingin poliisi valvoo tänään satamissa muun muassa mahdollisesti itsenäisyyspäivän mielenosoituksiin pyrkivien ryhmien varalta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Helsingin poliisista kerrotaan, että tarkastuksia on tehty, mutta mitään huolestuttavaa ei ole tullut ilmi eikä esimerkiksi kiinniottoja ole tehty.

Ylikomisario Pekka Höökin mukaan tarkastuksia tehdään epäilyttävissä tapauksissa. Epäilyksiä voi herätä esimerkiksi pohjoismaisten viranomaisten tekemien ilmoitusten vuoksi.

’Höök korostaa, että satamien tarkkailu on osa poliisin normaalia toimintaa. Itsenäisyyspäivän turvallisuusjärjestelyt ovat Helsingin poliisille suurin vuosittainen operaatio.

Itämerellä liikennöivä varustamokonserni Viking Line kieltäytyi kaksi vuotta sitten ottamasta uusnatsijoukkoa laivamatkalle itsenäisyyspäivän aattona.

Ryhmä oli kertonut Ruotsin vastarintaliikkeen sivuilla aikovansa osallistua Helsingissä itsenäisyyspäivänä järjestettävälle marssille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
29.7.2020
Tässäkö on uusi hoitajamitoitus? – kokoomus ajautui Kainuun korpeen EU-politiikkansa kanssa
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE