Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Helsingin SDP-ryhmän puheenjohtaja: “Olisiko sote-sodassa aika ottaa käyttöön viimeinenkin keino?”

Kaupunginvaltuutettu, SDP:n Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtaja ja Uudenmaan maakuntavaltuuston jäsen Eveliina Heinäluoma kirjoittaa Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa kuinka seudun päättäjät ovat joutuneet valittelemaan “kylmä kyytiä” hallituksen runnoessa läpi “niin opposition kuin nyt kokoomuspoliitikkojenkin kritisoimaa sote-mallia”.

– Uudenmaan asukkaiden on syytä olla huolissaan. Uudenmaan liiton tekemien laskelmien perusteella pääkaupunkiseudulla syntyisi 200–400 miljoonan euron alijäämä uudistuksen ensimmäisenä vuonna, Heinäluoma kirjoittaa.

– Tulevina vuosina Uudenmaan maakunnalle osoitetaan koko maan kustannusten hillinnän tavoitteesta kolmasosa, noin miljardi euroa.

Hän korostaa, että vaje pakottaisi Uudenmaan maakunnan päättäjät joko leikkaamaan mittavasti pääkaupunkiseudun asukkaiden sote-palveluista tai korottamaan maksuja.

– Kasvavan pääkaupunkiseudun näkökulmasta tätä ei voi hyväksyä.

– Olemme tottuneet näkemään maaseudun asialla kulkevien karvalakkilähetystöjen vaativan ministerin puheille pääsyä. Olisiko nyt pääkaupunkiseudun aika ottaa viimeinenkin keino sote-sodassa käyttöön: panna karvalakki päähän ja marssia hallituksen portaille?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE