Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Helsinki ulos heti kättelyssä, ministeri kaivoi sinistä optimismia: “Eipä jääty ihan viimeisimmäksi”

Eurooppaministeri Sampo Terho (sin.) vahvistaa, että hän antoi kolme Suomen saamasta viidestä pisteestä lääkevirastokisassa.

Eurooppaministeri Sampo Terho (sin.) kertoo, että hän antoi Suomen saamista viidestä pisteestä kolme, kun EU-maat äänestivät lääkeviraston uudesta kotipaikasta.

EU-maat päättivät maanantaina, että lääkevirasto sijoitetaan Amsterdamiin. Helsinki jäi heikoin pistein rannalle jo ensimmäisellä kierroksella.

Suomi sai kahdelta maalta yhden pisteen tai yhdeltä maalta kaksi pistettä. Terho ei halunnut paljastaa, mistä arvelee äänten tulleen tai kenelle Suomi itse antoi pisteitä. Hän vetosi puheenjohtajamaa Viron toiveeseen, ettei valintoja paljastettaisi.

– Suomen oma äänisaalis ei ollut niin korkea kuin toivottiin, mutta toisaalta tämä kampanja oli Helsingille hyväksi ja selvästi tarpeellinen.

– Eipä jääty ihan viimeisimmäksikään, Terho sanoi kokouksen jälkeen.

Heikoimmin suoriutuneista Bryssel sai Helsingin tapaan 5 pistettä, Wien 4 pistettä sekä Bonn, Lille ja Sofia 3 pistettä. Brysselin, Wienin, Bonnin ja Lillen mahdollisuuksia vähensi tosin se, että joko ne tai joku muu kaupunki samasta maasta tavoitteli myös Euroopan pankkiviranomaista.

Niin lääkeviraston sijoittaminen Amsterdamiin kuin pankkiviranomaisen päätyminen Pariisiin olivat Terhon mielestä “ihan osuvia sijoituspaikkoja”.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE